— Ja nyt ovat kirjeet taas hallussanne? — kuiskasi kreivitär, kun heidän katseensa kohtasivat toisensa. — Ovatko kirjeet teidän hallussanne?
— Eivät, mutta varas on! — Kreivi Hannibalin äänessä piili synkkää uhkaa. — Senhän näytte tietäneen, — jatkoi hän ivallisesti, — äskeisistä sanoistanne päättäen.
— Minäkö? En, en! — ja kreivitär horjui satulassaan.
— Mitä… mitä te aiotte… tehdä? — kuiskasi hän oltuaan hetken aikaa vaiti masentuneena.
— Hänellekö?
— Niin.
— Viranomaiset saavat siitä päättää Angersissa.
— Mutta hän ei ottanut niitä. Minä vannon, ettei hän ottanut.
Kreivi Hannibal ravisti kylmästi päätään.
— Minä vannon, että minä ne kirjeet otin! — toisti kreivitär aivan onnettomana. — Rangaiskaa minua! — Hänen vartalonsa oli kumarassa hevosen kaulalla ja näytti anovan sääliä, mutta kreivi vain hymyili.