— Kahden tunnin päästä olemme Angersissa, — sanoi kreivi. — Olipa todella vahinko, madame, että kun yhdessä varastitte kirjeeni, ette menneet askelta pitemmälle. Teidät yllätettiin, muuten kai en enää olisi hengissä.
Silloin kreivitär nosti päätään ja katsoi miestään niin hämmästyneenä ja niin nuhteleva ilme kosteissa silmissään, että kreivi tahtomattaankin hiljensi ääntään lausuessaan viimeistä sanaansa.
— Tarkoitatteko… että aioin murhata teidät? — kysyi kreivitär. — Mieluummin olisin leikannut käteni poikki. Mitä tein, —ja nyt hänen äänensä oli aivan varma, vaikka matala, — sen tein pelastaakseni uskolaisiani. Ja jos se täytyisi tehdä uudestaan, niin sen myöskin tekisin.
— Ja sen te uskallatte kertoa minulle suoraan vasten kasvoja? — huudahti kreivi salaten tunteitaan, jotka olivat tukahuttaa hänet.—Tekisittekö sen uudestaan, todellako? Mon Dieu, teidän sietäisi saada pieni opetus.
Hän kohotti ratsupiiskansa sivaltaakseen hevosia, jotta ne jälleen lähtisivät liikkeelle. Kreivitär luuli uhattavan itseään ja tällä kertaa vihdoinkin väisti, mutta piiska läimäytti hevosta lavan kohdalle saaden sen hypähtämään eteenpäin. Kreivi Hannibal puri hammasta kalpeana.
— Eteenpäin! Eteenpäin! — huusi hän tylysti. — Olemme jääneet jälkeen! — Ja ratsastaen kreivittären takana sivaltaen silloin tällöin hänen hevostaan hän pakotti sen juoksemaan ravia, kunnes he saavuttivat palvelijansa.
XXVII.
MUSTA KAUPUNKI.
Oli jo myöhäinen ilta, kun he väsyneinä saapuivat rasittuneilla hevosillaan Angersin etukaupunkiin ja näkivät edessään matkansa pään. Iltarusko oli jo häipynyt taivaalta, mutta ilma oli vielä lämmin päivän helteestä, ja tätä opaalinväristä taustaa vasten Angersin linnan jättiläishahmo, joka kirkkaalla päiväpaisteellakin kohoaa synkkänä ja uhkaavana Mayenne-virran rannalta, erottautui mustana ja teräväpiirteisenä. Sen alapuolella joen kummallakin rannalla ylenivät kaupungin tornit ja huiput harjakattoisten talojen epämääräisestä ryhmästä, jossa siellä täällä näkyi lahonnut, kyyhkysten tyyssijaksi joutunut kaariportti Ludvig Pyhän ajoilta taikka tuulimyllyn kapeat siivet.
Kaupunki näytti tummalta vaaleaa taivasta vasten, säilyttäen tiukasti salaisuutensa. Tuhannet ihmiset olivat tulleet ulkosalle nauttiakseen illan viileydestä pihoilla ja lehtikujilla. Ainoastaan hiljainen kohina ilmaisi, että kaupungin suonissa sykki elämä.