Sittenkin kreivitär nähdessään sen katot tunsi jonkinlaista onnea ensi kertaa tänä päivänä. Vaikka hän saisikin kärsiä, oli hän kuitenkin pelastanut. Nuo talot olivat hänelle kiitollisuudenvelassa. Tuossa hiljaisessa kohinassa olivat niidenkin naisten ja lasten äänet, jotka hän oli pelastanut. Ajatellessaan tätä ja katsellessaan kaupunkia läikähti hänen rinnassaan lämmin rakkauden ja hellyyden aalto, huuhtoen pois kaiken katkeruuden. Hänet valtasi syvä nöyryys ja ääretön kiitollisuus, ja hänen päänsä painui alemmas hevosen kaulalle, mutta tällä kertaa ei häpeästä, vaan hartaudesta.
Jos hän olisi tiennyt, mitä tapahtui noiden kattojen alla, jotka yö liitti yhteisen hämärän peittoon, jos hän olisi voinut lukea ne ajatukset, joista tällä hetkellä monet rohkeatkin porvarit kalpenivat ison torin läheisissä taloissa, olisi hän ollut vieläkin kiitollisempi. Sillä tällä hetkellä oli perähuoneissa polvistuneita naisia rukoilemassa kuumeinen hehku silmissään, ja miehet koettivat ulkona näyttää rohkeilta, vaikka sydän oli pakahtua pelosta, toisten miesten katsellessa heitä karsaasti, kuvitellen näkevänsä heidän ruumiinsa jo käärinliinoissa.
Sillä Angersiin oli saapunut kaamea uutinen, eikä kukaan tiennyt millä tapaa. Siitä oli saatu vihiä noin kolme päivää sitten. Miehet olivat lukeneet toisten miesten katseista. Jonkun äkäpussin kieli tai solvaistun naisen pilkkanauru oli sitä levittänyt, ilman linnut olivat samaa liverrelleet. Siitä oli kuiskailtu sydänyön äänettömyydessä toisesta ullakkoikkunasta toiseen vanhan kaupungin kapeiden kujien poikki; siitä oli puhuttu luostarin rautaristikkoisten akkunain takana ja rannalla lautatarhoissa. Huhu kertoi kymmenentuhannen, viidenkymmenentuhannen, sadantuhannen saaneen Pariisissa surmansa ja Orleansissa kaikkien. Tuon miehen sisar oli muka tapettu Toursissa, ja tuon poika Saumurissa. Koko Ranskan halki oli lentänyt se sana, että hugenottien on kuoltava, ja tässä levottomassa kaupungissa oli saman katon alla pelkoa ja vihaa, raivoa ja himoa. Seinän toisella puolella väijyi julmasilmäinen murhamies, toisella puolella lepäsi uhri tuijottaen ovenripaa ja vavisten jokaista lähenevää askelta. Väkevät miehet maistoivat kuoleman katkeruutta, ja naiset puristivat pienokaisiaan rintaansa vasten ja hymyilivät niille tuskaisesti.
Puuttui vain merkki verilöylyyn. Muutamat odottivat sitä Saumurista, jossa paavinuskoinen Anjoun herttua ja varamaaherra Montsoreau asui. Toiset odottivat sitä suoraan kuninkaalta Pariisista. Se saattoi saapua minä hetkenä hyvänsä, päivällä tai yöllä, ja viranomaisilla kuului olevan yhtä mittaa istuntoja sitä odotettaessa. Ei siis kumma, että ullakkojen päätyakkunoista ja korkealle sovitetuista kattoluukuista monet kauhun riuduttamat kasvot tähyilivät pohjoista ja itää kohti; pelko teroitti heidän kuntoaan ja he olivat kuulevinaan kesken kaupungin hälinän rautaisten kavioiden kopsetta tuomiota tuotaessa.
Epäilemättä väestön enemmistö halusi rauhaa, niinkuin Ranskan enemmistö aina on halunnut. Mutta tuomiokirkon tienoilla ja niillä kujilla, joiden varrella lukkarit asuivat, luostarin vierashuoneissa ja oppilaitosten pihoilla, kaikkien niiden kesken, joiden elinkeinoa tämä uusi usko uhkasi, vallitsi kiihtymys ja mieltenkuohu ikäänkuin häirityssä mehiläispesässä. Yhtäällä oltiin tyytymättömiä viranomaisiin, — miksi he odottivat? Toisaalla tehtiin salaisia sopimuksia ja suunnitelmia; kaikkialla hiottiin aseita ja valettiin kuulia. Vanhalla kaunalla, uudella kilpailulla, tiedemiehen katkeruudella, papin suvaitsemattomuudella, kaikella oli nyt hyvä tilaisuus vihdoin purkautua. Kenenkään ei tarvinnut lähteä tästä juhlasta nälkäisenä!
Juuri tähän luokkaan kuului se mies, joka vakoilemaan lähetettynä ensin keksi kreivi Hannibalin joukon lähestyvän. Hän kiirehti tuomaan kaupunkiin tätä uutista, ja matkamiesten saapuessa kaupungin portille ja valojen juuri alkaessa tuikkia akkunoista ja markkinakojuista vilisi hämärille kaduille ihmisiä, jotka juoksivat heitä vastaan toitottaen tätä sanomaa. Tuskin olivat väsyneet ja matkasta tomuttuneet vieraat ehtineet porttiholviin, kun huomasivat olevansa keskellä suurta ihmisjoukkoa, joka liikkui heidän mukanaan ja tunkeili ympärillä, milloin paljastaen päänsä, milloin syytäen kysymyksiä tai huutaen: »Eläköön kuningas! Eläköön kuningas!» Tungoksen yläpuolella syttyi valoa akkunoihin, ja kaiken tämän yllä vanhojen hirsitalojen sirot, kallistuvat päädyt katselivat tätä kiirettä ja hälinää.
He kulkivat pitkin kapeaa katua, missä kreivi Hannibalin ohjasten kohdalla juoksevan ja tavantakaa hänen kasvojaan tutkivan roskaväen oli vaikea väistää hevosten jalkoja. Sitten he joutuivat suuren kirkon eteen, jonka avoimista ovista heitä vastaan tuli suitsutuksen ja palavan vahan tuoksu. Osa seurakuntaa oli kuullut hälinän ja pyrkinyt ulos seisten yhteen ahdettuna portailla pääoven kaksinkertaisen holvin alla.
Kun kreivitär ratsasti kirkon ohi, tanakka, asestettu mies kummallakin puolellaan, sattui hänen katseensa erääseen rappusilla seisovaan mieheen, joka oli pitkä, laiha, tomuiseen mustaan pukuun puettu, ja vaikka hän ei tuntenut miestä, näkyi tämä yhtä hartaasti tarkastelevan kreivitärtä, sillä kun heidän katseensa yhtyivät, tarttui mies naapurinsa olkapäähän ja viittasi kreivittäreen. Joko tämän liikkeen tarmo taikka miehen ohuet huulet ja pahansuovat silmät hyydyttivät veren kreivittären suonissa ja saattoivat hänet oudosti värisemään.
Tähän asti hän ei ollut pelännyt mitään, paitsi miestään. Mutta tällöin kävi hänelle ilmeiseksi tuollaisen tungoksen voima ja pakottavaisuus, ja hän näki ympärillään ne rajut intohimot, jotka yksikin sana päästäisi valloilleen. Ja katsahtaessaan sivuillaan ratsastaviin tuimiin miehiin hän oli näkevillään heidän kasvoissaan levottomuutta.
Hän katsahti myös taakseen. Siellä kreivi Hannibalin miehet tulivat jalka jalassa kiinni, ympäröiden naispalvelijoita joka puolelta ja siten suojellen heitä väkijoukon liialliselta puristukselta. Heidänkin kasvoillaan kreivitär luuli näkevänsä levottomuutta. Ei siis ollut kumma, että hänen Pariisissa kokemansa kohtaukset palasivat hänen mieleensä ja värisyttivät hänen jo ennestään liiaksi rasittuneita hermojaan.