— Vaiti, mies, Lescot on niin sanonut ja aikoo toimia sen mukaan. Samoin Thuriot, joka painaa yliopiston kirjoja. Tahtoisitteko päästä heidän kynsistään? No niin, kuunnelkaa siis, mitä sanon. Vaadin vain kahta asiaa. Montako miestä on tuolla Montsoreaun kätyrillä linnassa? Varmasti vain muutamia, sillä hän on saituri, ja jos hän kuluttaa rahaa, kuluttaa hän herttuan palkkaa.
— Kaksitoista, mutta viisi riittää sitä puolustamaan.
— Vai niin, mutta kaksitoista ei uskalla sieltä poistua. Annetaan heidän niittää, mitä ovat kylväneet. Ja nyt puhumme toisesta asiasta. Pitäkää huolta, mies, että ennen aamunkoittoa pystytetään torille kolme hirsipuuta, kussakin kaksi köyttä ja tikapuut. Ja yksi niistä on pystytettävä juuri tämän oven eteen. Ymmärrättekö? Hyvä on, pitäkää siis tästä huoli. Loput, — lisäsi hän julmasti hymyillen, — voitte jättää minun huolekseni.
Pormestari nyökkäsi melkein hervottomana. — Epäilemättä, — sanoi hän, ja hänen katseensa harhaili rauhattomasti ympäri huonetta, — on täällä Angersissa roistojakin. Ja hirsipuut ovat omiaan roistoille. Mutta jos sallitte minun lausua mielipiteeni, teidän ylhäisyytenne, niin on epätietoista, tokko…
Mutta herra de Tavannesin maltti oli loppunut. — Täytättekö määräyksen!? — jyrisi hän. — Siitä on kysymys ja se onkin ainoa kysymys.
Pormestari hätkähti niin, että miltei hypähti. — Tietysti, teidän ylhäisyytenne, tietysti! — mutisi hän nöyrästi. — Tietysti täytän. — Ja kumarrellen ahkerasti, mutta lisäämättä enää mitään hän poistui huoneesta takaperoa.
Kreivi Hannibal nauroi julmalla tavallaan ja varmaankin luuli nähneensä pormestarin viimeisen kerran sinä yönä. Siksi hän kiukustuikin, kun tuskin minuutin kuluttua ja ennenkuin Bigot oli ehtinyt leikata paistia ovi avautui ja pormestari ilmestyi uudelleen. Hän pujahti sisään ja kiirehti selittämään pulmallista asemaansa, ennenkuin portailla saavutettu rohkeus ehtisi haihtua.
— Näin ovat asiat, herra kreivi, — valitti hän. — Jos pystytän hirsipuut ja joku hirtetään ja teillä on kuninkaan kirjeet, niin on vain yksi roisto poissa, eikä siis mitään kiusaa ole sattunut. Mutta jos teillä ei ole kirjeitä hänen majesteetiltaan, pannaan se minun tiliini, ja silloin olisi kumma, elleivät he keksisi keinoa hirttääkseen minut hyvitykseksi.
Kreivi Hannibal hymyili kolkosti. — Entä sisarenpoikanne? — kysyi hän ivallisesti. — Ja entä tyttärenne, joka on kalpea hänen tähtensä ja voi joutua samalle polttoroviolle kuin hänkin? Ja entä — —
— Armoa! Armoa! — huusi onneton pormestari väännellen käsiään. — Lescot ja Thuriot — —