Sittenkin käytettiin pitkää tammista pöytää, joka täytti huoneen keskustan, niin ahkerasti, että se kiilsi, samoin kuin suuret metalliset kirjoitusneuvot. Ja vaikka pöydän ympärillä istuvat seitsemän miestä ensi silmäyksellä ja tässä koleassa valaistuksessa näyttivät yhtä ruostuneilta ja haalistuneilta kuin roju heidän takanaan, riitti jo toinen silmäys heidän teräviin leukoihinsa ja nälkäisiin silmiinsä ilmaisemaan, että heissä oli yllinkyllin elinvoimaa.
Se, joka istui suuressa nojatuolissa pöydän päässä, oli oikeastaan pikemmin lihava kuin laiha. Hänen valkoiset kätensä olivat huolellisesti hoidetut, ja sormissa välkkyi sormuksia. Hänen suunsa osoitti turhamaisuutta, ja leuka painoi leveätä pitsikaulusta, joka olisi kelvannut vaikkapa kardinaalille. Mutta vaikka tätä piispansijaista kuunneltiin kunnioittavasti, saattoi kuitenkin panna merkille, että kohta kun hän oli päättänyt puheensa, hänen kuulijansa katsoivat hänen vasemmalla puolellaan istuvaa pappia, isä Pezelaytä, odottaen tämän lausuvan mielipiteensä, ennenkuin itse puhuivat. Isä Pezelay oli todellakin tarmollaan alistanut valtaansa angersilaiset, niin papit kuin muunkin väestön, niinkuin hän oli hallinnut Pariisinkin uskovaisia, jotka tunsivat hänet hyvin. Usein erehdytään pitämään vihan synnyttämää intoa todellisena voimana, ja hän, joka oli omin silmin nähnyt, kuinka Pariisissa oli tehty, puhui niin vakuuttavasti ja käskevästi, että aremmat luonteet helposti ja nopeasti mukaantuivat.
Mutta hirsipuut ovat kammottavia, ja kirjanpainaja Thuriot, jonka turhamaisuutta oli mairitellut kutsu tähän salaiseen istuntoon, alkoi epäillä tehneensä viisaasti, kun sinne saapui. Samaa mietti myös Lescot, joka juuri yritti puhua.
— Mutta jos herra de Tavannesin määräys kuuluu, ettei saa ryhtyä mihinkään toimiin, — aloitti hän epäröiden, — niin ette kai, arvoisa isä, tahdo meitä vastustamaan kuninkaan tahtoa?
— Herra varjelkoon, ystäväni! — vastasi isä Pezelay mahtipontisesti. — Mutta hänen majesteettinsa tahto on, että työskentelemme Jumalan, pyhimysten ja pyhän kirkon kunniaksi. Kuinka? Onko se, mikä oli Saumurissa laillista, täällä laitonta? Onko se, mikä Toursissa oli laillista, käynyt täällä laittomaksi? Mitä kuningas itse teki Pariisissa, nimittäin epäuskoisten perinpohjainen hävitys ja pyhän kaupungin puhdistus, onko se hänen tahtoansa vastaan täällä? Ei, hänen tahtonsa on, että täällä tehdään samoin kuin Pariisissa ja Toursissa ja Saumurissa on tehty. Mutta hänen lähettiläänsä on uskoton. Nainen, jonka hän on ottanut povelleen, on lumonnut hänet suloillaan ja noituudellaan ja kääntänyt hänen mielensä niin, että hän kieltää sen sanoman, joka hänet on lähetetty tuomaan.
— Oletteko kaiken erehdyksenkin varalta varma, että hänellä on sensuuntaisia kirjeitä, hyvä isä? — uskalsi kirjanpainaja kysyä.
— Kysykää hänen ylhäisyytensä piispan sijaiselta! Hän tuntee ne kirjeet ja niiden sisällyksen.
— Ne tarkoittavat juuri tätä, — vastasi päädiakoni hiukan jörösti, naputellen sormillaan pöytää. — Minä itse olin kansliassa ja näin ne. Ne ovat samanlaisia kuin ne kirjeet, jotka lähetettiin Bordeauxiin.
— Siinä tapauksessa ne toimenpiteet, joihin hän on ryhtynyt, tähtäävät hugenotteihin, — sanoi Lescot, entinen pormestari, hengähtäen helpotuksesta. Thuriotinkin kasvot kirkastuivat. — Hän varmaankin aikoo hirttää pari heidän johtajistaan, ennenkuin käy käsiksi itse laumaan.
— Sitä en usko! — huusi isä Pezelay kimakalla, vihlovalla äänellään. — Sanon teille, että se nainen on lumonnut hänet, eikä hän koskaan ilmoita kirjeiden todellista sisältöä.