Nuori mies tähysteli sinne ja hengähti kiivaasti. Vaikka hänen kasvonsa olivatkin tomun peitossa, kävivät ne kuitenkin vielä harmaammiksi.
— Teidän ei ensinkään tarvinnut pelätä, että hän päästäisi meidät vapaiksi! — mutisi pappi miltei tahtomattaan ivallisesti.
— Ei.
— Eikä minunkaan! Tuolla riippuu kaksi köyttä — ja La Tribe huokasi lyhyen rukouksen. Teline, joka oli herättänyt hänen huomiotaan, oli hirsipuu, kolmesta hirsipuusta ainoa, joka oli heidän näköpiirissään.
Hänen vieressään seisova Tignonville kääntyi äkkiä ikkunasta ja silmäili hurjasti ympärilleen. — Ehkäpä voimme puolustautua portaissa, — mutisi hän. — Kahden miehen luulisi voivan pitää sitä vallassaan jonkun aikaa.
— Meillä ei ole ruokavaroja.
— Ei olekaan. — Mutta äkkiä hän tarttui La Triben käsivarteen. — Nyt minä tiedän! — huudahti hän. — Sillä tapaa voimme pelastua? Täytyy yrittää! — jatkoi hän kiihtyneen näköisenä. — Katsokaa! — Ja nostaen lattialta patjan, jonka ryysyjen välistä oljensänki monesta kohden pisti esiin, hän pani sen päänsä päälle.
Patja painui joka kulmaltaan alaspäin, sillä sitä oli paljon käytetty, ja melkein peitti hänen kasvonsa, jättäen paljaaksi ainoastaan hänen leukansa ja muurisaven peittämät hartiansa. Hän kääntyi toverinsa puoleen.
La Triben kasvot alkoivat hehkua Tignonvilleä katsellessa. — Saattaapa niin olla! — huudahti hän. — Siinä on ainakin mahdollisuus, te olette oikeassa, me voimme ehkä tuolla tavalla pelastua!
Tignonville pudotti patjan lattialle ja kiskaisi takin päältään. Sitten hän repäisi polvihousunsa polven kohdalta, niin että ne roikkuivat irrallaan pohkeiden ympärillä.