— Ajan puolesta kyllä, herra kreivi, sillä se tie on paremmassa kunnossa.
Kreivi Hannibal rypisti kulmakarvojaan. — Entä toinen tie? — kysyi hän.
— Se vie Commequiersin kautta. Matkan puolesta se on lyhyempi.
— Kuinka paljon?
— Penikulman verran, mutta siellä on kaalamoita ja myöskin eräs paha suo, ja kun rouva ja naisväkeä on mukana…
— Niin se veisi enemmän aikaa, niinkö?
Taloudenhoitaja epäröi. — Niin luulen, — vastasi hän hitaasti, ja hänen katseensa harhaili pitkin harmaata, sumuista maisemaa, jota vastaan kylän vaivaiset hökkelit kohosivat alastomina ja kurjina. Matala tammitiheikkö suojasi tätä paikkaa lounaistuulilta; muut kolme sivustaa olivat avoinna.
— Hyvä on, — sanoi Tavannes lyhyesti. — Olkaa valmis lähtemään kymmenen minuutin kuluttua. Te saatte opastaa.
Mutta kun kymmenen minuuttia oli kulunut ja seurue oli lähtövalmiina, niin kaikkien hämmästykseksi taloudenhoitajaa ei löytynyt mistään. Tuimiin huutoihin ei kuulunut vastausta. Yhtä tulokseton oli kylässä toimeenpantu kiireellinen etsintäkin. Sitten kävi selville, että herra de Tignonville oli ainoa, joka oli nähnyt taloudenhoitajan tämän keskusteltua kreivin kanssa, ja silloin Carlat oli noussut satulaan ja näyttänyt lähtevän Challansiin vievää tietä pitkin.
— Hän on siis edellämme?