Tämä näky toi Carlatin hänen mieleensä, ja huutaen Tignonvilleä hän kysyi, mitä tämä tuumi siitä, ettei taloudenhoitajaa vieläkään näkynyt.
— Hän on vannaankin ehtinyt meitä niin paljon edelle! — vastasi
Tignonville oudosti naurahtaen.
— Mutta siinä tapauksessa hänen on täytynyt ratsastaa kovin nopeasti.
Tignonville pakotti ratsunsa perääntymään, kunnes se oli kreivittären rinnalla. — Älkää sanoko mitään! — kuiskasi hän, — mutta katsokaa eteenne, niin näette, odotetaanko meitä!
— Odotetaanko? Kuinka he voisivat meitä odottaa? — huudahti kreivitär punan syöksähtäessä poskille.
Tignonville nosti sormensa huulilleen katsahtaen varoittavasti
Badelonin kumaraa selkää, joka hytkyi ylös ja alas heidän edessään.
— Jos Carlat on ehtinyt ennen meitä, niin hän on kertonut heille, —
virkkoi hän alentaen ääntään ja kumartuen kreivittären puoleen.
— Mitä hän on kertonut heille?
— Hän riensi toista tietä, ja sitä kautta pääsee nopeammin perille.
Kreivitär katseli häntä hämmästyneenä, huulet raollaan; sitten alkoi asia hitaasti selvitä hänelle, ja hänen katseensa muuttui tylyksi.
— Miksi te siis sanoitte, — kysyi hän, — että se tie oli pitempi? Jos meidät olisi saavutettu, olisi se ollut teidän syynne, kaikesta päättäen!