— Kuolema kerettiläisille! — huusivat viimeksi saapuneet yhteen ääneen.
— Surmaa, ei mitään armoa! Milloinka se alkaa, herra pormestari?
— Aamun koitteessa, — vastasi pormestari tärkeän näköisenä. — Mutta älkää huolehtiko, hätäkello soi kyllä silloin merkiksi. Kuningas ja hyvä herra de Guise ovat järjestäneet koko jutun. Valkoinen hiha, valkoinen risti ja terävä veitsi puhdistavat Pariisin syöpäläisistä. Hyvät herrat, jotka kuulutte tähän kaupunginosaan, tämän yön tunnussana on »Surmaa, ei mitään armoa!» Kuolema kerettiläisille!
— Kuolema! Kuolema hugenoteille! Surmaa, ei mitään armoa! — Tusina miehiä, sillä huone alkoi täyttyä, heilutti aseitaan ja kertasi huudon.
Onneksi Tignonville oli käsittänyt tilanteen ja sen vaaran, johon oli joutunut, ennenkuin Maillard lähestyi häntä tuoden valkoista hihaa. Sinä silmänräpäyksenä, kun asia hänelle selveni, tuntui hänestä hetken aikaa, että hänen sydämensä lakkasi sykkimästä, ja veri pakeni hänen kasvoiltaan, mutta vaikka hänellä oli joitakin vikoja, ei hän kuitenkaan ollut pelkuri, niin että hänen onnistui salata mielenliikutuksensa. Hän ojensi vasemman käsivartensa ja salli palvelijan pujottaa sen yli hihan ja kiinnittää tämän valkoisen liinavaatteen kyynärpään yläpuolelle. Palvelijan viittauksesta hän myöskin luovutti samettilakkinsa ja näki sen koristettavan valkoisella ristillä, joka oli tehty samasta kankaasta.
— Ja nyt nimenne luetteloon, herra, — jatkoi Maillard kiireesti, ja. osoittaen hänelle kirjuria, joka istui pitkän pöydän päässä kirja ja mustepullo edessään, kääntyi seuraavan puoleen.
Tignonville olisi mielellään välttänyt luetteloimisen kiirastulen, mutta kirjuri piti häntä silmällä. Onni oli ollut hänelle myötäinen tähän asti, mutta hän tiesi, että pieninkin epäluulo veisi hänet turmioon, ja kooten kaiken tarmonsa hän sanoi nimensä varmalla äänellä: »Anne Desmartins». Se oli hänen äitinsä tyttönimi ja ensimmäinen, minkä hän keksi.
— Pariisista kotoisin?
— Äskettäin tänne muuttanut, kotoisin Limousinista.
— Hyvä on, herra, — sanoi kirjuri merkiten nimen ja kääntyen seuraavan puoleen. — Entä te, ystäväni?