KUMMAN VALITSETTE, ROUVA?
Seuraavan aamun harmaassa sarastuksessa, tuntia ennen auringon nousua, saapui linnaan tieto Tignonvillen kohtalosta. Sumu, joka edellisenä iltana oli verhonnut etujoukon ja yön tulon, pysytteli vielä aamupuolellakin sakeana, ja vain vähitellen se vastahakoisesti loittoni sallien aamun paljastaa sen, mitä yöllä oli jäänyt ajopenkereen päähän. Ensimmäinen, joka sen huomasi, oli holvikäytävän katolla seisova Carlat. Hän hieroi tähystelemisestä väsyneitä silmiään tuijottaen siihen uudelleen sumun läpi, ja hänestä tuntui kuin hän olisi jälleen ollut Ste. Croix-torilla Angersissa. Oliko siis koko matka vain unennäköä ja paluu tänne kotiin vain painajainen? Mutta vaikka hän kuinka hieroi silmiään ja tuijotteli parhaansa mukaan, ei tuo ruma kummitus kuitenkaan kadonnut; sen ääriviivat kävivät päinvastoin yhä selvemmiksi usvan alkaessa kohota yläilmoihin harmaan, raskaasti aaltoilevan meren pinnalta. Hän kutsui luokseen toisen miehen ja pyysi tätä katsomaan.
— Mikä tuo on? — sanoi hän. — Näetkö, tuo tuolla? Kylän alapuolella.
— Se on hirsipuu, — vastasi mies naurahtaen kuin hölmö. He olivat siellä vartioineet koko yön. — Jumala varjelkoon meitä siitä!
— Onko se hirsipuu?
— On.
— Mutta mitä varten se siellä on?
— Luultavasti heidän vankiensa hirttämistä varten, — vastasi mies juron käytännöllisenä. Sitten tuli saapuville muitakin miehiä jääden tuijottamaan ja mutisten partaansa. Pian oli holvikäytävän katolla koolla kahdeksan tai kymmenen miestä katselemassa herkeämättä manterelle päin ja puhelemassa tästä ilmiöstä. Jonkun ajan kuluttua näkyi ajopengertä pitkin lähenevän mies valkoinen lippu kädessä.
Nähdessään miehen Carlat lähetti erään noutamaan pappia. — Hän on viisas mies, — mutisi hän, — ja tuo näyttää minusta epäilyttävältä. Ja varokaa, — huusi hän vielä sanan viejälle, — ettei tämä juttu tule neidin korviin! — Vaistomaisesti hän täällä kreivittären lapsuudenkodissa yhä nimitti tätä neidiksi.
Sanan viejä toi pian mukanaan La Triben, jonka pää näkyi portailla juuri kun airut pysähtyi alhaalla portin eteen. Carlat viittasi pappia tulemaan lähemmäksi. La Tribe veti syvän henkäyksen suolaista meri-ilmaa ja loi katseensa pitkälle, matalalle usvaiselle rannalle huomaten penkereen päässä kömpelön, ruman laitteen; sitten hän katsahti alaspäin ja kohtasi lähetin katseen. Kului hetkinen, ennenkuin kukaan puhui; porttikäytävän katolle jääneet miehet, jotka olivat seuranneet lähetin tuloa, näyttivät olevan kiihtyneitä.