Eikä vieläkään kukaan liikahtanut.
— Olen täyttänyt tehtäväni. Eikö kukaan tahdo antaa rouvalle tätä kirjettä? — huusi lähetti ojentaen sitä miehiä kohden. — Antakaa vastaus nyt, sillä minä lähden.
— Ottakaa kirje! — Tämä käsky kuului miesten takaa ja lausuttiin äänellä, joka sai heidät säpsähtämään. Kääntyessään niin nopeasti kuin piiskan sivaltamina he näkivät kreivittären seisovan portaiden yläosaa peittävän katoksen likellä. He arvasivat hänen kuulleen koko keskustelun tai ainakin suurimman osan siitä, mutta nouseva aurinko paistoi säteilevässä kirkkaudessaan suoraan hänen kasvoihinsa juuri tällä hetkellä ja antoi hänen kasvoilleen erehdyttävän, ruusuisen hohteen luoden eloa tuskallisiin, surullisiin silmiin. Oli vaikea arvata, oliko hän kuullut, vai eikö. — Ottakaa kirje, — toisti hän.
Carlat katsahti avuttomana kaiteen yli.
— Menkää alas!
Hän katsahti kysyvästi La Tribeen, mutta saamatta vastausta. Hän oli juuri aikeissa lähteä alas kreivittären määräyksen mukaan, kun pelästynyt huuto pääsi katolla seisovilta miehiltä, jotka yhä katselivat kaiteen yli. Lähetti oli heiluttanut kirjettä ilmassa houkutellakseen sillä vielä viimeisen kerran, mutta pidellyt sitä huolimattomasti, sillä kevyt tuulahdus, joka oli yhtä petollinen kuin odottamatonkin, oli puhaltanut sen hänen kädestään. Kuullessaan huudon kreivitär juoksi kaiteen luo ja näki paperin liehuvan ilmassa noin viidenkymmenen askeleen päässä lähetistä. Se leijaili hetkisen sinne tänne, milloin kohoten korkeammalle, milloin laskeutuen maata kohden; sitten se kevyenä kuin untuva kosketti vedenpintaa alkaen vajota.
Lähetti raivosi ja polki jalkaa vimmoissaan. Mutta kreivitär seurasi sitä katseellaan ääneti, kunnes matala, valkoharjainen aalto tyrskähti pienen venhon yli, joka vaipui sanomineen.
Lähetti, joka myöskin oli vaiennut, tuijotti hetken veteen, sitten kohautti olkapäitään.
— Olipa onni, että se oli hänen kirjeensä, — sanoi hän töykeästi, — eikä hänen ylhäisyytensä, sillä silloin olisi selkääni kirveltänyt! Ja nyt, — jatkoi hän kärsimättömästi, — olkaa niin hyvä ja sanokaa, mikä vastaus minun on vietävä.
Mikä vastaus? Voi, Jumala, mikä vastaus? Kaiteeseen nojautuvat miehetkin, vaikka olivat jöröjä ja raakoja, tunsivat tämän kysymyksen traagillisuuden ja pulman, käsittivät, mitä tämä kysymys kreivittärelle merkitsi, ja karttoivat katsomasta häneen. Mikä vastaus? Kumman näistä kahdesta tuli jäädä eloon? Kummanko tuli kuolla… häpeällisellä tavalla? Kummanko?