— Aivan niin, entä sitten?
— Aivan niin, arvoisa herra, ja te tiedätte kuninkaan käskyn?
— Arvaan sen, — vastasi toinen vihan vimmassa. Ja hän kirosi kuningasta ja kuninkaan äitiä, nimittäen häntä Isabeliksi.
— Te siis arvaatte? — virkkoi Tavannes; ja sitten äkkiä kuohahtaen, ikäänkuin ei hänkään voisi kylmän rauhallisesti sanoa sitä, mitä aikoi sanoa. — Ei, te tiedätte sen! Te kuulitte sen jousimieheltä ovella. Te kuulitte, että hän sanoi: 'Ei mitään sääliä, ei mitään armoa, olkoon sitten mies, nainen tai lapsi. Niin sanoo kuningas.' — Te kuulitte sen ja kumminkin kiistelette minun kanssani. Foucauld, jonka kanssa kuningas pelasi eilisiltana kahden — Foucauld on kuollut! Ja te luulette jäävänne eloon? Te? — jatkoi hän kiihdyttäen itseään raivoon. — En tiedä, minkä sattuman kautta jouduitte sinne, missä näin teidät tunti sitten, enkä sitä, kuinka teidän onnistui saada tuo ja tuo, — ja hän osoitti syyttävästi sormellaan hugenotin pukuun kiinnitettyjä merkkejä. — Mutta sen tiedän, että minun tarvitsee vain huutaa nimenne tuolta akkunasta taikka vain pysyä syrjässä, kun roistojoukot tulevat kiertäen talosta taloon, kuten ne pian tulevatkin, ja teidät kohtaa kuolema yhtä varmasti kuin tähän saakka olette pelastunut!
Toisen kerran neiti kääntyi ja katsahti häneen.
— Jos niin on, — kuiskasi hän värittömin huulin, — niin minkä vuoksi tämä — pilkka?
— Siksi, että seitsemän henkeä pelastuisi, neiti, — vastasi kreivi kumartaen.
— Mistä hinnasta?
— Sellaisesta hinnasta, —vastasi kreivi,—jokanaisista ei tunnu raskaalta maksaa… hovissa. Se maksetaan joka päivä huvin tai oikun vuoksi, tavoitellun arvon taikka vastaanoton tähden, hienojen pukujen ja koristeiden takia. Harvoilla, neiti, on etuoikeus ostaa ihmishenki, ja vielä harvemmilla seitsemän!
Tyttö alkoi vapista. — Tahtoisin mieluummin kuolla … seitsemän kertaa! — huusi hän värisevällä äänellä ja yritti nousta, mutta istuutui jälleen.