— Minäkö?
— Niin, te juuri. Mutta miksi minua väistätte? — jatkoi kreivi ystävällisesti. — Tiesittehän sen, te olette sen lausunut. Olettehan lukenut sen silmistäni näinä seitsemänä kuluneena päivänä.
Tyttö ei liikahtanut, ei puhunut, ei näyttänyt hengittävänkään. Kuten kreivi Tavannes oli sanonut, oli hän aavistanut, tiennyt vastauksen, mutta Tignonville nähtävästi ei ollut ja hypähti nyt tuoliltaan.
— Herra de Tavannes, — huusi hän, — te olette konna!
— Mitä uskallatte, herraseni?
— Te olette konna! Mutta sen saatte maksaa! — jatkoi nuori mies tulisesti. — Tästä huoneesta ette pääse elävänä. Tämän häväistyksen saatte maksaa.
— Häväistyksen? — toisti Tavannes, kuten näytti, hämmästyen, ja sitten, ikäänkuin olisi asia hänelle selvinnyt: — Ahaa, mutta te erehdytte, — sanoi hän tehden kädellään kieltävän liikkeen. — Ja neiti ehkä myöskin? Olkaa rauhassa, silloin käytetään myös kellonsoittoa, kirjaa ja kynttilää; hänet solmitaan minuun niin lujasti kuin pyhä kirkko voi solmita! Taikka, jos hän haluaa, saa hänet vihkiä hänen oman kirkkonsa pappi, jos joku jää henkiin. Hän saa valita kumman tahansa, kumpi hänelle vain on paremmin mieleen. Minulle on samantekevää! Mutta aikoessanne maksaa minulle, herra, — jatkoi hän, ja hänen äänessään ja eleissään oli ivaa, — kysyn teiltä, koska? Ijankaikkisuudessako? Sillä jos hylkäätte tarjoukseni, ei teillä ole täällä maan päällä aikaa. Nytkö? Minun tarvitsee vain puhaltaa tähän pilliin —hän kosketti rinnallaan riippuvaa hopeapilliä — ja täällä lähellä on miehiä, jotka surmaavat teidät, ennenkuin olette ehtinyt kahtakaan askelta astua. Hylätkää aikomuksenne ja tulkaa järkiinne. Te olette minun vallassani. Pariisissa virtaa verta, yhtä ylhäisten kuin teidän, yhtä viattomain kuin neidin. Jos ette tahdo hukkua muiden muassa, niin päättäkää! Ja pian! Sillä se, mitä olette nähneet, on vain esimakua; mitä olette kuulleet,-se on vain hiljaista suhinaa, joka ennustaa hirmumyrskyä. Älkää miettikö liian kauan, niin kauan, etten enää minäkään voi teitä pelastaa.
— Tahtoisin mieluummin kuolla! — vaikeroi neiti peittäen kasvonsa käsillään. — Tahtoisin mieluummin kuolla!
— Ja nähdä hänen kuolevan? — vastasi kreivi Tavannes tyynesti. — Ja nähdä näiden kuolevan? Miettikää, miettikää, lapsi!
— Te ette tee sitä, — läähätti tyttö. Hän vapisi kiireestä kantapäähän.