— Mitä? — huudahti Tignonville. — Te lupasitte hänelle?
Tyttö nyökkäsi.
— Siinä tapauksessa, — huusi nuori mies kiukun puuskassa, — en minä ainakaan tahdo olla osa hinnasta. Katsokaa! Noin! Ja noin! — ja hän kiskaisi valkoisen hihan kokonaan irti käsivarrestaan ja reväisten sen halki heitti sen maahan ja tallasi sitä. — Minusta ei milloinkaan saa sanoa, että olin läsnä ja annoin teidän ostaa henkeni. Minä menen kadulle, kävi minun sitten miten tahansa. — Ja hän kääntyi ovea kohti.
Mutta Tavannes ehti ennen häntä. — Ei! — sanoi hän; — te jäätte tänne, herra de Tignonville, — ja hän asettui seisomaan selin ovea vasten.
Nuori mies katseli häntä kasvot vimmasta vääristyneinä.
— Minunko täytyy jäädä tänne? — huusi hän. — Ja miksi niin, herra? Mitä merkitsee teille, jos valitsen kuoleman?
— Ainoastaan hiukan, — vastasi Tavannes. — Nyt olen vastuussa neidille, tunnin kuluttua vaimolleni, teidän hengestänne. Eläkää siis, herra, teillä ei ole valintaa. Kuukauden kuluttua kiitätte minua siitä… ja häntä myöskin.
— Olenko teidän vankinne?
— Olette.
— Ja minun täytyy jäädä tänne… kidutettavaksi? — huusi Tignonville.