— Se ei saa tapahtua! — huusi hän matalalla, mutta raivoisalla äänellä. — Te ette saa niin tehdä! Tahdon sitä ennen tappaa hänet! Tahdon tappaa hänet tällä kädellä! Taikka — hän harppasi akkunan ääreen ja peräytyi samassa, riemastuneena, toinen ilme kasvoillaan — taikka, vielä parempi, me livahdamme sittenkin hänen käsistään. Katsokaa, neiti, näettekö? Taivas on armelias! Häkkimme on tällä hetkellä auki! — Hänen silmänsä säteilivät innostuksesta, ja äkillinen toivo virisi hänen ilmeeseensä hänen osoittaessaan vartioimatonta akkunaa. — Tulkaa! Tämä on meidän ainoa tilaisuutemme! — Hän tarttui Clotilden käsivarteen koettaen vetää häntä akkunaa kohden.
Mutta tyttö ponnisteli vastaan tuijottaen häneen. — Ei, ei! — huusi hän.
— Kyllä, kyllä, tietysti! — vastasi Tignonville. — Te ette ymmärrä. Tie on auki! Me voimme paeta, Clotilde, me pääsemme pakoon!
Minä en voi! Minä en voi! — valitti tyttö yhä estellen.
— Pelkäättekö?
— Pelkäänkö? — kertasi tyttö hämmästyneellä äänellä. — En, mutta minä en voi! Minä lupasin hänelle. En voi. Voi, hyvä Jumala! — jatkoi hän äkillisessä surun purkauksessa, kun tietoisuus yleisestä tappiosta, yhteisestä, suuresta murhenäytelmästä samassa yllätti hänet tunkien hetkeksi syrjään hänen yksityisen hätänsä. — Miksi ajattelisimme itseämme? Ne, jotka olivat meidän, joita rakastimme, ovat kuolleet tai kuolemaisillaan! Miksi haluaisimme elää? Onhan samantekevää, miten meidän käy? Me emme voi tulla onnellisiksi? Onnellisiksi? — jatkoi hän hurjasti. — Onko kukaan enää onnellinen? Taikka onko koko maailma muuttunut yhdessä yössä? Ei, me emme voisi olla onnellisia. Ja ainakin te jäätte eloon, Tignonville, se on lohdutukseni.
— Jään eloon! — vastasi nuori mies kiivaasti. — Minäkö jäisin eloon? Tahtoisin mieluummin kuolla tuhat kertaa kuin elää häväistynä! Kuin nähdä teidät uhrattuna tuolle paholaiselle! Kuin pitää polttomerkkiä otsassani, jotta jokainen mies osoittaisi minua sormellaan! Mieluummin kuolisin tuhat kertaa!
— Ettekö usko, että minäkin sitä tahtoisin? — sanoi tyttö väristen. —
Parempi, paljon parempi olisi kuolla kuin — kuin elää hänen kanssaan!
— Miksi emme siis kuolisi?
Tyttö tuijotti häneen suurin silmin, ja äkillinen tyyneys valtasi hänet. — Kuinka? — kuiskasi hän. — Mitä tarkoitatte?