— Te hourailette, mies, — sanoi hän. — Nyt ei ole aikaa nähdä näkyjä.
— En ole sanonut sanaakaan näyistä, vastasi toinen.
— Kuinka siis olette niin varma, että pelastumme?
— Minulle on annettu siitä vakuutus, — vastasi La Tribe. — Ja enemmänkin; minä tiedän, että saamme maata täällä muutamia päiviä. Aikaa ei minulle vielä ole ilmoitettu, mutta se tulee olemaan vuorokausia ja yksi päivä. Sitten jätämme tämän paikan ilman mitään vammaa kuten tulimmekin, ja mitä ikänä muille tapahtunee, me jäämme eloon.
Tignonville nykäisi olkapäitään. — Sanoinhan jo, että hourailette, herra La Tribe, — sanoi hän nyrpeästi. — Voimme joutua ilmi millä hetkellä tahansa. Nytkin kuulen askelia.
— Ne seurasivat jälkiäni melkein tänne asti, — vastasi pappi tyynesti.
— Hitto vieköön! — mutisi Tignonville hermostuneesti. Hän ei uskaltanut puhua ääneen. — Olisitte sanonut sen minulle, ennenkuin kömmin tänne luoksenne, arvoisa herra, ja minä olisin hakenut turvallisemman piilopaikan. Kun löytävät meidät…
— Silloin, —jatkoi toinen rauhallisesti, —saatte nähdä.
— Joka tapauksessa meidän on parempi pysyä taempana, — tiuskaisi Tignonville. — Mehän olemme melkein näkyvissä kadulta päin, — ja hän alkoi luikerrella taaksepäin.
Pappi kosketti häntä kädellään. — Olkaa varuillanne! — mutisi hän. — Älkää liikahtako, vaan kuunnelkaa, mitä teille kerron. Kun tänä aamuna jouduin tänne, oli kello noin viiden tienoissa, ja hengästyksissä odotin joka hetki, että minut vedettäisiin ulos tekemään tiliä uskostani kansanjoukolle. Minä olin toivoton, kuten te nyt. Kuten Elias katajapuun alla, sanoin minäkin: 'Nyt riittää, Jumalani, ota minunkin sieluni, sillä minä en ole uskonkumppaneitani parempi!' Taivas musteni silmissäni, korvani olivat täynnä lasten parkua ja naisten valitusta. 'Jumalani, nyt riittää', rukoilin. 'Ota sieluni, tahi jos se on Sinun tahtosi, niinkuin enkeli toi Eliaalle leipää, niin anna minullekin merkki, että saan elää!'