— Vielä hetkinen, niin lähetän teidät serkkuni Hannibalin luo, — sanoi hän. — Ette voi uskoa, kuinka hän haluaa tavata teitä. Huvittaisiko teitä — hän katsoi veitikkamaisesti — esiintyä sulhaspoikana, herra de Tignonville? Taikka haluaisitteko mieluummin olla morsiamen isän sijaisena? Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta pian kyllä on.
Tignonville sävähti ja kävi kalpeaksi. — Mitä te tarkoitatte? -— änkytti hän ja käänsi häpeissään katseensa toisaalle tuntien nyt, kuinka kurja ja ala-arvoinen hänen asemansa oli. — Onko hän… nainut hänet? — jatkoi hän.
— Kas vaan, kas vaan! — huudahti rouva St. Lo voitonriemuisena. — Siinäpä se arka kohta olikin! Eikö ollutkin? — ja hän matki sopottaen ivallisesti: — Onko hän … nainut hänet? Ei, ei vielä, mutta hän nai hänet, siitä voitte olla varma. Kyllä hän nai hänet. Hän odottaa vain, kunnes saa käsiinsä papin. Tahtoisitteko kuulla, mitä hän sanoo? — jatkoi hän, leikkien nuorella miehellä kuten kissa hiirellä. — Eilen sain häneltä kirjeen. Ettekö halua kuulla, kuinka tervetullut olette hänen häihinsä? — Ja hän heilutteli paperipalasta toisen silmien edessä.
— Antakaa se tänne, — sanoi Tignonville.
Rouva St. Lo kohautti olkapäitään ja salli hänen ottaa kirjelipun. — Sehän koskee teitä eikä minua, — sanoi hän. — Lukekaa, jos teitä huvittaa, ja pitäkää se, jos tahdotte. Serkku Hannibal ei tuhlaa liikoja sanoja.
Se oli totta, sillä paperi sisälsi ainoastaan tusinan tai viisitoista sanaa, ja nimikirjoituksen sijalla oli vain alkukirjain.
»Voin tarvita keropäätäsi huomenna iltapäivällä. Lähetä hänet ja
Tignonville, jos hän ilmestyy, suojelusjoukon saattamana. — H.»
— Arvaan kyllä, mihin hän pappia tarvitsee, — sanoi rouva St. Lo. — Ei ainakaan ripittääkseen itseään, sen voin taata. Pelkään, että siitä on pitkä aika, kun Hannibal luki rukousnauhansa helmiä.
Tignonville alkoi sadatella. — Soisinpa, että minä saisin häntä ripittää, — sähisi hän hampaittensa välistä.
Rouva St. Lo taputti käsiään riemastuneena. — Mutta senhän te voitte tehdä! — huudahti hän. — Tosiaankin! Siihen on vielä aikaa, sillä minunhan piti lähettää tänään enkä ole vielä lähettänyt. Tahdotteko olla keropää, joka ripittää taikka vihkii hänet? — ja hän nauroi hillittömästi.