— Taikka vihkimisen toimittaa katolinen pappi, — sanoi hän.
— Ei, vaan hugenottipappi.
— Jos sellainen on saatavissa. Muussa tapauksessa katolinen pappi.
— Ei, te sanoitte, että minä saan päättää, ja minä tahdon hugenottipapin! Juuri hugenottipapin! — huusi neiti kiivaasti. — Näyttäkää minulle herra de Tignonville elävänä ja tuokaa minun uskooni kuuluva pappi, niin pidän lupaukseni, herra de Tavannes. Siitä saatte olla varma. Muutoin en suostu.
— Te ette suostu? — huusi kreivi — Te ette suostu?
— En.
— Ette suostu naimisiin minun kanssani?
— En!
Tuskin hän oli tämän sanonut, kun kauhu valtasi hänet, ja hän olisi mielellään kirkuen paennut. Kreivin silmien säihky ja kasvojen intohimoinen ilme ihan polttivat, ja aluksi voi melkein luulla, että hän hyökkäisi vastustajansa kimppuun ja paiskaisi maahan. Mutta vaikka naiset neidin takana pidättivät hengitystään, ei hän kääntänyt katsettaan kreivistä eikä osoittanut pelkoa; ja hän otaksui, että juuri siitä syystä kreivi hillitsi itsensä.
— Te ette suostu? — kertasi hän, ikäänkuin ei olisi käsittänyt, että joku sillä tavoin saattoi vastustaa hänen tahtoaan, ikäänkuin ei olisi uskonut korviaan. — Te ette suostu? — ja toistettuaan tämän kolmannen kerran hän nauroi, mutta hänen naurunsa kuului kaamealta murinalta.