Marski palasi nauraen saliin ja kämmenellään reittään läjähyttäen törmäsi epähuomiossa yhteen erään ulospyrkivän kanssa.
— Mitä nyt? — huusi gasconjelainen kiivaasti, sillä tulija oli Chicot.
— Joka loukkaa veljeäni, lonkkaa Tavannesia! — nikotti marski. Ja uudelleen läjähyttäen reittään hän taas purskahti nauruun.
XIII.
LÄHETTINÄ.
Siellä, missä Pariisin vanha valli, josta ei enää ole merkkiäkään jäljellä, kulki idästä virran pohjoista rantaa kohden, oli tähän aikaan Seinen ja vallin välisessä kulmauksessa St. Pol-kadun takana oleva alue sen ajan häiriöitä kuvaavassa tilassa. Aivan vedenrajassa synkkä vanha St. Polin palatsi, hullun kuninkaan Kaarle kuudennen ja hänen turmeltuneen puolisonsa Isabeau de Bavièren muinainen asunto, levitteli sammaltuneiden esipihojensa ja sortuneiden pylväskäytäviensä sokkeloita, kolkkona muistopatsaana gotiikan päiviltä, jotka olivat Ranskasta häviämässä. Sen avarat puistikot ja hämärät lehtimajat täyttivät virran ja St. Antoine-kadun välisen koko alueen. Ja pohjoispuolella, Bastiljin kahdeksan suuren tornin varjossa, joista neljä ikäänkuin katsoi ulospäin ehkäistäkseen vieraan tuloa ja neljä sisäänpäin hillitäkseen kaupunkia, oli toinen palatsi, alkaen sieltä, minne St. Pol päättyi, jatkamassa rappeutumisen aluetta kaupungin valliin asti.
Tämä toinen palatsi, eriskummainen, sekava ryhmä pieniä harjatorneja, teräviä huippuja ja päätyjä, oli nimeltään Hotel des Tournelles, joka samaten kuin naapurinsakin muistuttaen Englannin vallan aikoja oli ollut käskynhaltija Bedfordin hallitustalona. Sitten se oli noin sata vuotta ollut Ranskan kuninkaitten kaupunkiasuntona, mutta kun Henrik II oli linnan turnajaiskentällä saanut surmansa juuri saman Montgomeryn keihäästä, joka nyt henkensä kaupalla pakeni Guiseä, ei hänen leskensä siellä enää viihtynyt. Katariina de Medici, hänen poikansa ja hovinsa olivat sen hylänneet, ja nyt sen puutarhat olivat jo villiintyneet sotkuisiksi metsäpuistoiksi, katot vuotivat, rotat leikkivät siellä, missä kuninkaat olivat nukkuneet, ja rappeutuminen edistyi hiljakseen. Toisinaan kuiskailtiin, että Ludvig yhdennentoista synkkä haamu kummitteli sen autioissa suojissa.
Virran ja vallin sisäkulmauksessa oli asehuone, jonka näiden hylättyjen linnojen rappiolle jääneet pihat ja ympärysmuurit eristivät muusta Pariisista. Muutamia vuosia aikaisemmin oli erään ruutitehtaan räjähdys hävittänyt sen suureksi osaksi, mutta nyt se oli melkein kokonaan uusi, ja kun sillä oli edessään turvana Seine Billyn torniraunioihin asti ja toisaalta Bastilji oli sitä lähellä, pidettiin sitä yhtenä »Pariisin avaimia». Se oli tykistön päällikön hallussa, ja sen vallien sisäpuolelta oli herra de Biron, joka oli valtiollisilta mielipiteiltään hugenotti, joskaan ei uskoltaan, ja tähän aikaan siinä toimessa, etsinyt turvaa ensi hälytyksen kuultuaan. Pitkin päivää hän oli päästänyt sisään joukon pakolaisia, joiden rohkeus tai hyvä onni oli toimittanut heidät asehuoneen portille. Illan hämärtyessä, sellaisen teurastuksen jälkeen, jollaista ei tämä onneton kaupunki ollut nähnyt sitten Armagnacien suuren verilöylyn sataviisikymmentä vuotta aikaisemmin, ilmaisivat sytyttimien hohde hämärän lävitse ja vahtien kumeat askeleet, että yhä vielä oli Pariisissa sellainen paikka, jossa kuninkaan käskyllä ei ollut valtaa.
Vastakohtana kaupungin epäjärjestykseen oli täällä kuolemanhiljaista, niin kammottavan äänetöntä, että pelkuri varmaankin olisi pysähtynyt epäröimään, ennenkuin sitä lähestyi. Mutta se tuntematon mies, joka illan suussa ratsasti katua pitkin asehuoneen porttia kohden, ainoan palvelijan juostessa hänen vierellään jalustimesta kiinni pitäen, nyökkäsi vain kolean hyväksyvästi näille toimenpiteille. Likemmäksi päästyään hän loi puolelle ja toiselle tarkkaavia katseita eikä seisahtunut, ennenkuin käheä ääni vaati häntä pysähtymään hänen ehdittyään kuuden hevosenpituuden päähän asesäiliön portista. Silloin hän pidätti hevostaan ja korottaen ääntään kysyi selvästi herra de Bironia.
— Menkää, — sanoi hän käskevästi, — ilmoittamaan suurmestarille, että täällä on kuninkaan lähetti, joka tahtoo puhua hänen kanssaan.