Jotkut olisivat näin ylimielisesti kohdeltuina saattaneet loukkaantua ja jotkut lausua pahastuksensa julki. Mutta mustapukuinen mies oli toista lajia. Jäätyään yksikseen hän yhä istui odottavassa asennossa, kolkoilla kasvoillaan pilkallinen myhäily, joka erityisesti pisti silmään kynttiläin hohteessa. Äkkiä avautui ovi, ja sieltä tuli hra de Vidoche viitassaan ja matkavaipassaan. Silmiänsä kohottamatta hän katseli ympärilleen huoneessa — näyttäen etsivän jotakin unohtamaansa.
"Ka, sivumennen sanoen —" hän virkahti katsettansa nostamatta.
"Osoitteeni?" tokaisi mustapukuinen mies pirullisen kerkeästi. "Touchet-kadun pää Marais'n kaupunginosassa lähellä virtaa. Siellä, uskokaa minua", hän jatkoi ivallisesti kumartaen, "annan teille madamen horoskoopin mitä mieluimmin, tai mitä hyvänsä muuta pikku palvelusta halunnette".
"Luullakseni olette itse paholainen!" jupisi hra de Vidoche äkeästi, posket kalvenneina.
"Paljon mahdollista", vastasi tähdistälukija. "Miten olleekaan — näkemiin!"
Kun isäntä tovia myöhemmin tuli pyytämään hra Solomon Notredame de Paris'lta anteeksi häirinnästä, jota hän oli vastoin tahtoansa tälle tuottanut, tapasi hän vieraansa peräti hyvällä tuulella. "Ei väliä, hyvä ystävä — ei ollenkaan", vastasi hra Notredame leppeästi. "Seuran kyllä huomasin hyväksi. Tuo hra de Vidoche on näiltä tienoin, ja nähdäkseni rikas mies."
"Vaimonsa kautta", sanoi isäntä varovasti. "Voi, niin rikkaan, että madame voisi rakennuttaa täkäläisen linnamme uudestaan pohjia myöten."
"Madame de Vidoche oli Pinatelista."
"Tietenkin. Monsieur tietää kaikki. Jumiegesin luota pohjoisessa. Olen käynyt siellä kerran. Mutta madamella on lisäksi talo Parisissa, ja tiluksia etelässä, kuulemma — Perigordissa."
"Haa!" mutisi tähdistälukija. "Taas Perigord. Sepä omituista."