"Teille."
Aviomies hengähti syvään. "Minulleko?" hän huudahti. "Mahdotonta!"
"Mahdollista", vastasi mustapukuinen tyynesti, "ja totta".
"Mitä siis teette?"
"Annan hänelle sitä", vastasi tähdistälukija. Salaperäinen hymy, joka oli kaiken aikaa väikkynyt hänen kasvoillaan, kävi selkeämmäksi, tiukemmaksi, julmemmaksi. Hänen silmissään kiilui voitonriemu — ja pahuus. "Annan hänelle sitä", hän toisti.
"Mutta — mitä hän sillä tekee?" jupisi hra de Vidoche.
"Nauttii! Teitä hupsua, ettekö ymmärrä?" vastasi mustapukuinen terävästi. "Antakaa minulle takaisin ne jauhekääröt. Minä annan ne hänelle. Hän nauttii ne — itsekseen. Te säästytte — kaikesta!"
Hra de Vidoche horjui. "Taivasten tekijä!" hän huudahti. "Te lienette itse paholainen!"
"Kenties", vastasi mustapukuinen mies, "mutta tänne se jauhe!"