Tämän miehen ankara ääni se sai näytösmiehen seisahtumaan. Mestari Viekassilmä häkeltyi. Sitte hän mutisi, että poika oli hänen apupoikansa, että hänen isännyytensä oli pätevä. Hän sanoi sen jurosti.
"Apupoikasi?" vastasi pappi kulmiansa rypistäen. "Mikä siis olet miehiäsi?"
"Nuorahyppijä, isä."
"Sitä ajattelinkin. Mutta käyttävätkö temppuilijain pojat hopeanappisia mustia samettivaatteita?"
"Hänet varastettiin minulta", selitti näytösmies kiihkeästi. Hänellä oli hyvä omatunto vaatteiden suhteen. "Olen juurikaan saanut hänet takaisin, isä."
"Kuka hänet varasti? Missä hän on ollut?"
Pappi puhui nopeasti ja melkein kiihtyneesti. Hän tähysti poikaa tarkoin kaiken aikaa, pidellen häntä käsivarren mitan päässä. "Missä hän esimerkiksi vietti viime yön?"
Näytösmies levitti kätensä ja kohautti hartioitaan. "Mistä minä tietäisin?" hän sanoi. "Minä en ollut hänen mukanaan."
"Hänellä on musta tukka ja siniset silmät!"
"Entä sitte?" tuumi Viekassilmä. "Voin vannoa asiani oikeaksi. Poika on minun."