"Hän sanoi niin."
"Ja tahdotteko te väittää meille", muistutti tuomari, "että pelkästään tuon tuntemattoman pojan sanasta, saamatta vakuudeksi mitään tunnussanaa tai valtuuttavaa merkkiä, te jätitte sikseen Notredamen ohjeitten pääkohdan ja annoitte rohdon miehellenne, sen sijaan että olisitte sen itse nauttinut?"
"Tahdon."
"Epäilemättänne sen olleen muuta kuin mitä olitte pyytänyt?"
"Niin."
"Madame", virkkoi tuomari verkalleen, "se on uskomatonta". Hän vilkaisi virkaveljiinsä ikäänkuin kysyäkseen heidän mielipidettään. He nyökkäsivät. Hän kääntyi jälleen vankiin. "Ettekö tekin huomaa sitä?" hän sanoi melkein lempeästi.
"En", vastasi madame lujasti. "Se on totta."
"Kuvatkaa se poika, olkaa hyvä."
"Hänellä oli — luullakseni hänellä oli mustat vaatteet", vastasi syytetty, häilyen ensi kertaa. "Hän näytti noin kahdentoista vanhalta."
"Vai niin", sanoi presidentti; "jatkakaa".