— Herra kreivi, sanoi hän hilpeästi ja miellyttävästi, olemme teille suuressa kiitollisuuden velassa. Tärkeitten asiain takia täytyi minun eilen illalla viipyä poissa; ja veljeni olisi kuulon mukaan myöhästynyt, jos hän niin vähällä väellä olisi mitään voinut toimittaakaan. Tullessani linnan läpi kohtasin neidin, joka antoi minulle tietoja tapahtumasta.
— Onko hän jo lähtenyt huoneestaan? kysyin kummastuen. Toiset kolme miestä olivat vetäytyneet vähän syrjään, niin että voimme puhua häiriytymättä.
— On, vastasi hän hymyillen kummastukselleni. Ja minä voin vakuuttaa teitä, herra kreivi, että hän puhui niin kauniisti teistä kun konsaan nuori tyttö uskaltaa nuoresta miehestä puhua. Muutoin äitini tulee lausumaan teille perheemme yhteiset kiitokset paremmin kuin mitä minä voin.
Mutisin muutamia kohteliaita sanoja vastaukseksi, mutta totta puhuen en oikein tiennyt mitä sanoinkaan. Herra de St. Alais käyttäytyi niin peräti toisin kun olin odottanut; hän oli niin luontevan rauhallinen ja iloinen, eikä näkynyt jälkeäkään kiivaasta suuttumuksesta, jota luonnollisesti olisi odottanut henkilöltä, joka juuri vähää ennen oli saanut kuulla kotinsa ryöstöstä ja hävityksestä sekä palvelijansa murhasta, että aivan hämmästyin. Hän oli puettu yhtä maukkaasti ja huolellisesti kuin tavallisestikin, vaikka minulla oli syytä uskoa hänen valvoneen koko yön; ja vaikka hirmutyöt St. Alais'n ja Marignac'in luona olivat hänen rohkeimmille ennustuksilleen ristiriidassa, niin hän ei osoittanut vähintäkään suuttumusta.
Tuo kaikki kovasti hämmästytti minua, mutta kuitenkin täytyi minun sanoa jotakin. Lausuin toivovani ettei yölliset tapahtumat olisi neitiin mitenkään turmiollisesti vaikuttaneet.
— Ei laisinkaan! vastasi hän. — Me St. Alais't emme ole sokurista tehdyt. Ja yön levättyä — mutta suokaa anteeksi, olen ehkä estänyt teitä. Ja ensi kerran katsoi hän seuralaisiini.
— Ennen kaikkia, herra markiisi, olette isä Benoit'lle ja Buton'ille tässä kiitollisuuden velassa, sanoin.
— Sillä ilman heidän avuttaan —
— Niin kyllä, keskeytti hän kylmästi. Kuulinhan siitä.
— Mutta te kai ette ole kaikkea kuullut? huudahdin minä.