Markiisitar kohautti olkaansa. — Hänen majesteettinsa täytyy saada rahaa.
— Niin, mutta millä tavalla hän sitä saa?
— Kuningas oli liian leväperäinen alussa, sanoi markiisitar hiukan ankarasti. — Hänen olisi pitänyt antaa vahvistaa edikti. Mutta parlamentti on aina antanut perään ja tekee kaiketi niin nytkin.
— Niin, parlamentti, vastasi apotti lempeällä hymyllä. Nyt ei ole kysymys enää parlamentista, ja kansalliskokous —
— Kansalliskokous häviää, mutta kuningas pysyy paikoillaan, vastasi rouva ylpeästi.
— Mutta jos levottomuuksia syntyy?
— Eikä synny. Kuningas on kyllä sen estävä. — Ja vaihdettuaan vielä muutaman sanan apotin kanssa, kääntyi markiisitar minun puoleeni ja läpsäytti kättäni viuhkallaan.
— Karkuri, sanoi hän ankaralla ja samalla ystävällisellä katseella. En tiedä, mitä minun pitäisi teistä oikeastaan ajatella. Viktor'in palattua sieltä eilen en tosiaankaan tietänyt, odottaisinko teitä tänne tänään, vai enkö. Oletteko varma siitä, että se olette te, joka on täällä?
— Tunnen sydämmeni tykkivän ja se on täällä, vastasin kohteliaalla kumarruksella.
Hän iski ystävällisesti silmää.