Tunnustan että tuo meteli, riita ja tora, tuo kaiken tavallisen kohteliaisuuden puute, jonka vertaista en ennen elämässäni ollut nähnyt, teki minut hyvin alakuloiseksi. Istuin siinä aivan huumauksissa ja hämmästyneenä, tällä hetkellä olin aivan yhtä vähäpätöinen kuin Buton'kin. Jopa vähäpätöisempikin; sillä sillä aikaa kun minä tuijotin ympärilleni ja kuuntelin, ihmetellen paikkaani tämän pöydän ääressä ja näitten ihmisten joukossa, jotka kuuluivat toiseen säätyluokkaan, ja joitten kanssa en sitä ennen ollut seurustellut — paitsi ehkä sattumalta jonkun kerran ravintolapöydän ääressä ja silloin oli läsnäoloni pitänyt kaikkia tarpeellisten rajain sisällä — oli Buton auttanut kapteenia saamaan aikaan äänettömyyttä.
— Tähän saakka olette te puhuneet ja ehkä nyt suotte minullekin puhevaltaa, sanoi kapteeni tuimasti, niin pian kuin sai suunvuoroa. — Teidän on kyllä hyvä puhua, te kun ette ole sotilaita ettekä lainkaan ymmärrä niitä vaikeuksia, joita minun täytyy voittaa. Mutta tämän pöydän ääressä on muita jotka ovat samassa asemassa kuin minäkin, ja ne kyllä käsittävät minua. Järjestäkää itsenne miten hyvänsä; mutta jos upseerit joka aamu temmataan teiltä pois niin ette pitkälle pääse.
— Temmataanko ne pois? Ja millä tavalla? huusi kirjuri, täyttäen ilmalla ohuet poskensa. — Valiokunnan jäsenet —
— Millä tavalla? keskeytti kapteeni. — Miekan kärjellä! Te ette ymmärrä sitä; mutta monet meistä eivät voi astua kolmeakaan askelta ulos tästä ovesta olematta vaarassa kuulla solvauksia tahi miekkasille vaatimusta.
— Se on kyllä totta! huusi kaksi miestä pöydän toisesta päästä,
— Se on totta ja enemmänkin, jatkoi kapteeni yhä kiivaammin. — Eikä se ole satunnaista vaan se on määritelty ja järjestetty tuuma. Ne koettavat siten kukistaa meitä. Näin tänään kadulla kolme miestä, joista vannon, että ne olivat aatelismiehiksi puettuja miekkailun opettajia.
— Salamurhaajia! huusi kirjuri kerskaavasti.
— Tuo kaikki on nyt kyllä hyvä, sanoi Hugues malttavammin. — Mutta mitä meidän pitää tehdä? Olemme hukassa jos emme voi kolmea askelta astua saamatta miekkailun vaatimusta niskoillemme. Kaikki johtajamme joutuvat ammuttaviksi.
— Saatte olla varma siitä että kansa kostaa! sanoi kirjuri majesteetillisesti.
Kapteeni kohautti hartioitaan. — Kyllä kaiketi, sanoi hän.