— En ole kuullut, sanoi hän, salaa kättäni puristaen. — Sen verran hyvää olemme kumminkin vaikuttaneet. Sitten sanoi hän matalammalla ja aivan toisenlaisella äänellä, joka ilmaisi miten hyvin hän ymmärsi mielentilani: — Oi, herra kreivi, pyrkikäämme vain rauhaa ylläpitämään! Ryhtykäämme tärkeämpiin tehtäviin. Suojelkaamme viattomia, tapahtukoonpa sitten mitä tahansa. Nyt aavistan paljoa enempää kuin ennen milloinkaan. Paljon enemmän kuin luulinkaan, lienee nyt vaarassa. Pitäytykäämme sentähden vaan —
Hän vaikeni ja kääntyi peljästyneenä äkillisestä kolinasta. Se oli kapteeni, joka niin kiivaasti ryntäsi sisään, että pöydän ympärillä istujat kavahtivat seisaalleen. Kapteenin kasvot olivat tulipunaiset ja silmät säihkyivät kiukusta. Kirjuri, joka istui lähinnä ovea, kalpeni yhä enemmän ja änkytti jotakin kysymyksen tapaista. Mutta kapteeni kiiruhti hänen sivutsensa ylenkatseellisella silmäyksellä ja tuli suoraa päätä minun luokseni.
— Herra kreivi, sanoi hän kiivaasti vihasta vapisevalla äänellä, — te olette aatelismies. Te ymmärrätte minua. Tarvitsen apuanne.
Minä tuijotin häneen. — Kyllä mielelläni autan. Mutta mistä on kysymys?
— Minua on solvattu! sanoi hän viiksiään vääntäen.
— Missä ja kuka on syyllinen?
— Kadulla! Ja yksi noista tolloista sen teki Mutta kyllä minä häntä opetan! Minä olen sotilas, herra, ja minä —
— Mutta, herra kapteeni, vastasin kummastuneena. — Lienenkö oikein teitä käsittänyt että piti tappelua välttää? Ja luulin kuulleeni että varsinkin te —
— Hiljaa! Hiljaa!
— Ennemmin tahdoitte saada selkäänne kuin antautua taisteluun.