En voinut olla naurahtamatta.
— Ja teidän valiokuntanne, herra pastori?
— Minä en ole enää siinä jäsenenä. Minä en jaksa seurata mukana, kaikki luistaa liian nopeasti eteenpäin. Mutta minulla on vielä pahempia tietoja.
— Mitä sitte?
— Elokuun neljäntenä päivänä kielsi kansalliskokous kymmenykset papistolta ja tämän kuun alussa ehdotettiin, että kaikki kirkon omaisuus vedettäisiin valtiolle. Näihin aikoihin se luultavasti on jo hyväksytty.
— Mitä ihmettä? Pitääkö papiston sitte kitua nälässä? puhkesin harmissani sanomaan.
— Ei aivan, vastasi isä Benoit surullisella hymyllä. — Valtio palkkaa papit — niin kauvan kun he ovat valtiolle mieliksi.
Hän lähti kohta sen jälkeen pois ja minä jäin tuijottamaan ulos ikkunasta syviin ajatuksiin vaipuneena; koetin kuvailla miltä tämä muuttunut maailma mahtanee näyttää. Hetken kuluttua tuli André tuomaan lientä minulle. Se tuntui heikolta ja minä sanoin sen hänelle, sillä voimakas tuulahdus ulkomaailmasta, jonka isä Benoit'n uutiset olivat tuoneet sairashuoneeseni, oli herättänyt minussa ruokahalua ja vastenmielisyyttä kauraliemeen ja sairasruokiin.
Mutta vanhus pahastui hyvin moitteestani. — Niin, mitäpä tässä tekee, herra? vaikeroi hän, kun ei melkein kukaan maksa vuokraansa, puolet kyyhkysistä on tapettu kyyhkyslakasta eikä ole enää ainoatakaan jänistä koko tienoolla. Koko maailma ampuu ja pyydystää, sepät ja räätälit ratsastavat ja kantavat miekkaa vyöllään, aateli on matkustanut tiehensä eli pysyttelee piilossa. Mitä kaiken tämän rinnalla merkitsee, jos liemi on vähän heikkoa? Jos herra kreivi rakastaa voimakasta ravintoa, olisi teidän pitänyt olla niin viisas, että olisitte pitänyt itse lehmänne sen sijaan että —
— Vaiti, vaiti, ihminen, sanoin hiukan närkästyneenä. — Mitä Buton nykyään toimii?