— Täällä, vastasi markiisitar.
— Loukkautuiko hän?
— Ei, vastasi rouva hyväillen tytön kasvoja. Herra de Saux'lla on suurin syy valituksiin.
— Jumala varjelkoon meitä ystävistämme — vai kuinka, kreivi? sanoi
St. Alais ilkeällä hymyllä.
Vavahdin. Eiväthän nuo sanat itsessään juuri olleet merkilliset, vaan niiden alla piilevä iva oli niin selvä, etten voinut olla sitä huomaamatta.
— Jos luulette, että minulla oli tietoa tästä hyökkäyksestä, niin —
— Tietoa? Eihän toki, vastasi hän kohteliaasti kieltävällä liikkeellä. — Niin pitkälle ei kuitenkaan vielä ole menty, että kukaan ylimys tässä joukossa alentuisi toimimaan yhdessä roistoväen kanssa. Se on mahdotonta. Mutta minä luulen, herrani, että saamme ottaa tämän opiksemme, että saamme — jatkoi hän kääntyen toisten puoleen — oppia pitämään kiinni omastamme, ettemme kadota kaikkea.
Hyväksyvä mukina tervehti näitä sanoja.
— Ylläpitämään etuoikeuksia, ettemme kadota oikeuksia.
Kaksikymmentä vakavaa ääntä vastasi hyväksyen.