— Nyt, jatkoi hän katkerasti, — nyt kääntyvät asiat toiselle uralle, elleivät vaan papit, senkin mustat korpit, väännä kelloa entiselle kohdalle jälleen. Siitä syystäpä minä nyt olenkin matkalla.
— Milhau'iin, niinkö?
— Minä asun lähellä Milhau'ta, vastasi hän. Olen ollut poissa ja palajan nyt kotiin. Mutta minä aijon matkustaa vielä etemmäksi — Nîmes'iin.
— Nîmes'iin! huudahdin hämmästyneenä.
— Niin, sanoi hän ja katsoi minuun hiukan karsaasti, vaan ei sanonut mitään enää. Ilta alkoi pimetä. Tarnlaakso, jota myöten tie mutkaili, näytti tähän vuodenaikaan ja tässä valaistuksessa sekä synkältä että erämaan tapaiselta, vaikka se kesällä oli valoisa ja hedelmällinen. Korkeat vuoret kohosivat molemmin puolin ja kun tie joskus vei lähemmä virtaa kuului veden pauhina kallioita vastaan, joka yhä enensi maiseman synkkäluonteisuutta. Minua värisytti. Asiani epätietoisuus, sen onnistumisen epätietoisuus ahdisti minua kuin painajainen ja minä ihastuin vallan kun seuralaiseni heräsi synkistä mietteistään ja osoitti valopilkkuja, jotka tuikkivat pienellä tasangolla vuorten ja joen välillä.
— Te ehkä aijotte viettää yönne ravintolassa, kysyi hän kaupunkia lähestyessämme. Nyökkäsin myöntävästi. — Siinä tapauksessa eroavat tiemme tässä, jatkoi hän. Jos jatkatte matkaanne Nîmes'iin huomenna — vaan ehkä kuljettekin mieluummin yksin?
— Ei, kaukana siitä!
— Hyvä, minä ratsastan itäisen portin ohi kahdeksan aikaan. Hyvää yötä, herra kreivi!
Toivotin hänelle samaa, erosin ja ratsastin eteenpäin ahtaita pimeitä katuja pitkin ja kolkkojen porttiholvien alaitse, joissa riippui natisevia, sinne tänne heiluvia lyhtyjä, jotka eivät kyenneet valaisemaan harmaata pimeyttä. Vaikka oli jo yö, liikkui ihmisiä tiheään kaduilla ja seisoskeli jutellen ovien edustoilla. Se tuntui oikein kaupunkimaiselta verraten autioon maisemaan, jonka kautta olin matkustanut, ja pian huomasin, että kokonainen kansankokous oli lähtenyt jälkeeni. Ennenkun ennätin ravintolan luo, joka sijaitsi huonosti valaistun torin varrella, oli se kasvanut suureksi kansan paljoudeksi, joka tungeskeli ympärilläni. Lähinnä kulkevat tirkistelivät uteliaasti minuun ja toiset etempänä olevat huusivat naapureilleen ja ikkunoista katsojille, että olin "hän".
Tämä heidän käytöksensä alkoi huolestuttaa minua. Eivät he kuitenkaan mitenkään häirinneet, vaan kun pysähdyin, pysähtyivät hekin, ja olin pakoitettu hevosen selästä laskeutumaan melkein heidän syliinsä.