Heti välähtelivät säilät ilmassa ja St. Alais antoi katseensa hitaasti kiertää salia, kaikkien odottaessa hänen puhettaan. Viimein hän kiinnitti silmänsä minuun.
— Monsieur de Saux, me odotamme teitä, sanoi hän kohteliaasti.
Kaikki kääntyivät minuunpäin. Koetin supista jotain ja pyytää viittaamalla jättämään minut rauhaan. Vaan olin niin hämmentynyt, en voinut selvästi ilmaista tarkoitustani ja ainoa toivoni oli, että hän varovaisuudesta antaisi minun olla.
Vaan sitä hän ei suinkaan aikonut tehdä.
— Tahdotteko astua paikallenne, kreivi? kysyi hän yhtä kohteliaasti.
Silloin ei enää ollut mahdollista päästä asiasta vapaaksi. Kaikkien silmät tähtäsivät minua. Kasvoni polttivat kuin tuli.
— Minä en voi sitä tehdä, vastasin.
Kaikki olivat ääneti.
— Ja miksikä ei, jos saan kysyä?
— Siksi, etten minä mielipiteiltäni ole — aivan yksimielinen teidän kanssanne, sopersin ja koetin voimaini takaa tyynesti kohdata suuttumuksesta kiiltäviä katseita. — Minun mielipiteeni ovat tunnetut, herra de St. Alais, enkä minä voi tehdä tätä valaa.