Muutamat nousivat heti minua vastaan, mutta St. Alais käski heidän vaikenemaan.
— Rauhoittukaa, herrat, rauhoittukaa, sanoi hän ylpeän arvokkaalla liikkeellä. — Tämä ei ole uhkauksille sopiva paikka. Herra de Saux on minun vieraani ja minä kunnioitan häntä siksi paljon, että myös tiedän antaa arvoa hänen mielipiteilleen. En edes tahdo itse koettaa ruveta ennakkoluulojaan kumoamaan. Mutta madame, — jatkoi hän kääntyen hymyillen äitinsä puolen — jos tahtoisitte antaa neiti de St. Alais'n tämän ainoan kerran ruveta värväyskersantiksi — niin hänen ehkä onnistuisi värvätä vastahakoinen.
Nauru, pidätetyt suosion huudot ja huiskutukset vastasivat tähän. Vaan markiisitar seisoi hymyhuulin ja käsittämätönnä kuin sfinksi, eikä vastannut heti. Sitte hän kääntyi tyttäreensä, joka oli nimensä kuultuaan arasti vetäytynyt syrjään, ja sanoi koruttomasti:
— Mene, Denise, mene ja pyydä, että herra de Saux rupeaa sinulle rekryytiksi.
Tyttö lähestyi verkalleen huomattavalla vavistuksella, eikä tule koskaan menemään mielestäni, miten onneton sillä hetkellä olin, miten mieleni kuohui harmia ja häpeää. Ajatus, salamaa nopeampi, näytti minulle, minkälaiseen satimeen olin mennyt, satimeen, jota en ollut voinut aavistaakaan. Ja tyttö raukka itse, joka seisoi siinä kainona ja hämmentyneenä, sammaltaen rukoustaan niin hiljaa, että sanat tuskin kuuluivat, enensi vielä tuskaani.
Voinko työntää hänet luotani koko tämän joukon nähden? Se olisi ollut yhtä halpamainen ja kurja teko kuin jos olisin lyönyt häntä, yhtä alentavaa ylimykselle kuin polkea tunteellinen, avuton olento maahan. Sen tunsin kiusallisen selvästi. Mutia minä tunsin myös, että myöntyminen oli samaa kuin luopuminen kaikesta lujuudesta, että siten tunnustaisin itseni voitetuksi ja satimeen houkutelluksi. Näin selvästi molemmat seikat ja horjuin hetken ajan suuttumuksen ja säälin välillä. Kynttelit, ivalliset kasvot, säkenöivät silmät, kaikki sulivat yhdeksi edessäni… Viimein rohkasin itseni.
— Minä en voi, neiti, minä en voi.
— Herra!
Tämä huuto pääsi markiisittarelta, ja se helähti kuin teräs huoneen läpi. Kiitin siitä taivasta, sillä se selvitti sekavat ajatukseni ja saattoi minut entiselleen.
Käännyin kumartaen puoleensa.