Neiti huudahti tuskallisesti ja vetäytyi yhä etemmä nurkassaan.
— Pikku hupakko, pitkitti rouva tylysti ja ankarasti, — jonka välttämättä keksittyään tuon hullunkurisen kokardi-jutun, täytyi lisätä: 'Minä rakastan häntä' — minä rakastan häntä, ja sen saattaa kaino tyttönen sanoa! — elkää luulko että tuon hupakon koskaan omaksenne saatte! Se suhde on jo aikaa sitten loppunut. Se loppui silloin kuin ystävänne polttivat linnamme Alais'ssa, kun ne ryöstivät talomme Cahors'issa, kun ne vangitsivat kuninkaan ja murhasivat ystävämme ja raastivat kirkkomme kuin orjan vain lokaan tallattavaksi voittoretkellään! Se suhde on ainaiseksi loppunut, eikä luuloitellut urotyöt voi sitä uudistaa. Teidän, herra kreivi, pitää tulla se selvästi käsittämään, jatkoi hän säälimättömästi. — Mutta niinkuin kuulitte tyttäreni itseään häpäisevän, niin pitää teidän kuulla hänen rangaistuksensakin. Hän on ensimmäinen St. Alais'n suvusta, joka ihailijalle tarjoo rakkauttaan.
Tiesin perheestä yhtä ja toista, joka tämän väitteen olisi kumonnut, mutta kun neidin kuullen en voinut sitä kertoa, vaikenin ja nousin seisalleni.
— Minä voin ainakin vapauttaa neidin harmillisesta läsnäolostani, sanoin kumartaen. — Ja sen teenkin heti.
— Te ette tule edes sitäkään tekemään, sanoi rouva välinpitämättömästi. — Jos suvaitsette istua niin saatte kuulla syyn.
Istahdin, pakoitettuna hänen käskevältä ääneltään.
— Te ette tee sitä, sanoi hän, — sillä vaikka en enää pidä teistä, täytyy minun kuitenkin tunnustaa että olette ylimys.
— Ja että minä siitä syystä olen velvollinen menemään tieheni.
— Päinvastoin että teidän juuri siitä syystä täytyy jatkaa matkaa kanssamme.
— Kuskillako?