— Ei vain vaunujen sisässä, vastasi hän rauhallisesti, — Meillä ei ole passia eikä muita todisteita, ja ilman teitä meitä estettäisiin jok'ainoassa kaupungissa, jonka läpi meidän on kulkeminen. Onnetonta se kyllä on, jatkoi hän kohauttaen olkapäätään, — mutta minä en todellakaan tiennyt että maa on niin rauhattomassa tilassa, sillä muutoin olisin kyllä ryhtynyt varokeinoihin. Se on onnetonta, mutta niinkuin asian laita nyt on, niin olemme pakoitetut matkustamaan yhdessä.
Yhtäkkiä tunsin sydämmessäni iloa ja voitonriemua ja mieleeni juolahti koston tuuma.
— Kiitän teitä, rouva, siitä ilmoituksesta, sanoin kumartaen. —
Näyttää siis siltä kun olisitte vallassani.
— Mitä nyt?
— Ja että minun kostaakseni neidille tuottamaanne tuskaa tarvitsee vain lähteä tieheni.
— Mitä tarkoitatte?
— Näen tuolla edessämme pienen kaupungin; olemme siellä muutamien minuuttien päästä. Hyvä! Jos te, rouva, sanotte yhdenkään ainoan tylyn sanani tyttärellenne tahi loukkaatte häntä vähimmälläkään tavalla, niin jätän teidät siellä ja jatkan matkaa yksin.
Ihmeekseni puhkesi rouva St. Alais heleään nauruun.
— Sitä te, herra, ette tee, sanoi hän. — Ja kuitenkin kohtelen tytärtäni aivan oman mieleni mukaisesti.
— Kyllä minä uhkaukseni toteutan.