— Mitä tämä on? Kuinka laitanne on herra? Kuinka talliin tulitte?
Emäntä vastasi puolestani ettei hän tiennyt sitä, mutta että eräs tallirenki, jonka piti heiniä hakea, taikollaan oli pistänyt minua sääreen ja että he sitten keksivät minun.
— Mutta kuka hän on? kysyi tuo uusi tulokas mahtavasti, tuikeasti tirkistäen minuun. Se oli laiha, pitkänläntä mies, kasvot tuiman näköiset, silmät pienet ja katse terävä.
Silloin sain äkkiä takaisin puhekykyni.
— Olen Saux'n kreivi, sanoin.
— Vai niin! vastasi hän pitkäveteisesti. — Ja kuinka te, herra kreivi — jos se todella olette — talliin tulitte?
— Minut on ryöstetty, mutisin.
— Ryöstetty! virkahti hän epäillen. — Lörpötystä vain, herra, kylässämme ei ole varkaita.
— Olkoon sen asian laita miten hyvänsä, mutta minut on kuitenkin ryöstetty, kiistin minä.
Vastauksen asemesta, luvan kysymättä ja ennenkuin ennätin aavistaakaan hänen aikomustaan, pisti hän kätensä taskuuni ja veti kukkaron esille. Hän nosti sen ylös kaikkein nähtäväksi. — Ryöstettykö? sanoi hän purevasti. — Sitä en usko herra, sitä en usko.