— Todellakin! sanoi hän kuivasti.
— Se tulee teidän todistaa, herra.
Luulin hänen tarkoittavan, että olin erehtynyt niinkuin äskenkin ja vakuuttaakseni häntä käänsin taskuni nurin.
— Niin, sanoi hän yhtä kuivasti kuin ennenkin, — minä näen kyllä etteivät ne ole siellä. Mutta tulee todistaa, onko niitä siellä koskaan ollutkaan.
Minä vain tuijotin häneen.
— Niin, virkkoi hän, — siinä se juuri pulma onkin, herra. Missä ovat paperinne?
— Mutta olenhan sanonut, että ne on minulta varastettu, huudahdin raivostuneena.
— Ja minä sanon, että teidän tulee se todistaa. Ja kunnes sen teette, ette saa lähteä täältä. Siinä se, hyvä herra, ja se on hyvin yksinkertainen seikka.
— Tahtoisinpa tietää kuka te olette, herra, virkkoin suuttuneena, — kuka te olette, joka rohkenette pidättää matkustavaa yleisellä valtatiellä ja vaaditte heitä papereitaan näyttämään?
— Ei kukaan muu kuin puheenjohtaja kylän valiokunnassa, sain vastaukseksi.