— Ja uskotteko todellakin! puhkesin sanomaan kiukustuneena hänen typeryydestään, että minä tahallani olen köyttänyt käteni ja tukehduttanut itseni heinäin alle? Olisinko tehnyt sen vaan päästäkseni kulkemaan kylärähjänne kautta?
— Minä en usko mitään, herra, vastasi hän kylmäkiskoisesti. — Mutta tästä kautta tie menee Turin'iin, johon herra d'Artois'n sanotaan kokoovan tyytymättömiä ja Nîmes'iin, jossa epäluuloiset henkilöt ylvästelevät punaisella kokardilla. Ja sentähden ei kukaan, jolla ei ole passia, pääse kulkemaan tästä läpi.
— Mutta mitä aiotte sitte tehdä kanssani? kysäsin, kun huomasin että ympärillä töllöttävät talonpojat pitivät häntä kuningas Salomonin vertaisena viisaudessa.
— Saatte jäädä tänne, herra kreivi, kunnes voitte hankkia passin.
— Hyvä Jumala, eihän se ole mikään helppo asia. Kukapa minut täällä tuntisi?
— Herra ei saa passitta lähteä, siinä on se seikka, vastasi hän surkuttelevasti kohauttaen olkapäitään.
Ja siinä se seikka todella olikin. Turhaan latelin hänelle tosiasioita ja kysyin haluaisiko kukaan vapaaehtoisesti kärsiä mitä minä olin kärsinyt salatakseen vain sitä että passia puuttui; sanoin että olihan jo se tilakin, jossa minut löydettiin, aivan selvänä todistuksena siihen, että minut oli ryöstetty, eihän kukaan voi itse köyttää käsiään ja jalkojaan ja mättää semmoista heinäläjää päälleen. Ja turhaan sanoin myöskin, että tiesin kuka minut oli ryöstänyt; se tunnustus vain pahenti asiaa.
— Vai niin, virkkoi hän ivallisesti. — Kuka se sitten oli, jos saan luvan kysyä?
— Sen teki Froment lurjus! Froment Nîmes'istä!
— Hän ei ole näillä seuduilla!