Hän pudisti hymyillen päätään. — Tehkää niin hyvin.
— Entä hevoseni? kysyin tointumatta hämmästyksestäni. — Jätin sen portille.
— Kyllä se tulee hoitoon. Tahdotteko nyt tehdä niin hyvin? sanoi hän, melkein käskevästi osoittaen oveen.
Lähdin pois huoneesta suuresti ihmeissäni. Palvelija, joka oli saattanut minut ylös, odotti oven takana. Hän vei minut leveän käytävän läpi erääsen makuuhuoneesen, jossa oli kaikkea mitä pukeutumista varten tarvitsin. Palvelija otti hattuni ja kauhtanani ja auttoi minua niin joutuisasti ja osavasti kuin konsanaan se, joka on tottunut senlaista palvelusta tekemään. Kun aloin tointua hämmästyksestäni rupesin kyselemään, mutta hän ehkäsi sen anteeksipyynnöllä, rouva kyllä selittäisi kaikki.
— Rouva —? sanoin odottaen että hän mainitseisi nimen.
— Niin, herra, rouva kyllä selittää kaikki, sanoi hän kohteliaasti ja vakaisena, ja nähtyään että olin valmis, saattoi hän minut takaisin, mutta ei siihen huoneesen, josta äsken läksin.
Astuin sisään kuin unessa kävijä, mutta olin varmasti vakuutettu että nyt saisin selvityksen arvoitukseen. Mutta en mitään selvitystä saanutkaan. Huoneessa oli parketti lattia ja kolme kapeaa, korkeaa ikkunaa, joista yksi oli raollaan, siitä kuului hälinä kadulta, joka häiritsi syvää hiljaisuutta. Vähäinen tuli paloi liedellä, joka oli kahden marmorisen patsaan keskessä, ja muutamassa nurkassa seisoi harppu ja nuottitelineet. Tulen lähellä seisoi katettu pöytä, joka kahden vanhan, hopeisen haarakkaan kynttiläjalan valossa näytti hyvin somalta, ja pöydän ääressä seisoi rouva, jonka jo ennen olin tavannut.
— Kylmääkö teitä? kysyi hän tullen minua ystävällisesti vastaan.
— Ei rouva.
— Sitten heti istuudumme, sanoi hän osoittaen pöytää.