— Tulkaa ylös minun luokseni, siellä meitä ei häiritä, sanoi isä Benoit astuen edelläni ylös vanhoja likaisia kiviportaita, joita useat käyttivät, mutta joita ei kukaan huolinut puhdistaa.
— Asutteko täällä?
— Asun, vastasi hän, mutta vaikeni samassa ja kääntyi hämillään minuun. — Mutta se on kurja pesä, herra kreivi, jatkoi hän aikoen jälleen astua alas; — kenties olisi parasta että me —
— Ei, ei! huudahdin kärsimättömästi, — jos asutte tässä, niin mennään vain huoneesenne. Minä en voi odottaa. Kun kerran nyt olen löytänyt teidät, niin en halua hetkeäkään hukata; tahdon tietää totuuden.
Hän vain yhä empi ja alkoi taas estellä. Mutta yksi ainoa asia pyöri vain mielessäni ja vihdoin hän taipui ja astui hitaasti portaita ylös. Hänellä oli korkealla räystään alla pienonen huone, jossa ei ollut muuta kuin yksi alunen, tuoli ja pöytä, jossa oli muutamia kirjoja ja Vapahtajan kuva. Valo virtasi huoneesen pimeästä nelisnurkkaisesta ikkunasta ja kun astuimme sisään lensi kyyhkynen ylös lattialta ja ulos ikkunasta.
Isä Benoit huudahti närkästyneenä ja selitti että hänellä oli tapana ruokkia kyyhkysiä. — Niistä on minulle seuraa, jota täällä muutoin aivan vähän olen löytänyt, selitti hän surumielin.
— Ja kumminkin olette tullut tänne vapaasta tahdostanne, sanoin jyrkästi. Mielessäni olin kovasti ahdistettu, ja se teki minut katkeraksi.
— Herätäkseni vain harhaluulosta, sanoi hän lempeästi. — Te tiedätte, herra kreivi, että minä vuosikaudet olen ikävöinyt vapautta ja uudistuksia. Olenpa vielä muitakin opettanut niitä ikävöimään. Ja nyt kun olemme saaneet vapautta, niin ihmiset ensimäiseksi käyttävät sitä aseeksi uskontoa vastaan. Tulin tänne, koska minulle sanottiin että kirkko täällä olisi voimakas ja että sen puolustajat kokoontuisivat tänne vastarintaa tehdäkseen. Tulin tänne saadakseni luottamusta toisten esimerkistä. Ja mitäpä löysinkään täällä? Luuloiteltuja ihmeitä ja kaikenmoista petosta — valhetta, viekkautta ja kavaluutta niin yhdessä kun toisessakin puolueessa ja väkivaltaa kaikkialla.
— Mutta, taivaan nimessä, miksi ette mennyt tiehenne täältä, takaisin kotianne? virkoin äreästi.
— Arvelin lähteä joku viikko sitten, mutta se ei saanut aikaan, ja —