Korkea asema velvoittaa.
Mutta hän ei kumminkaan puhetta aloittanut. Muuan miehistä hänen takanaan astui esiin huudahtaen: — Se on hän! Katsokaa, onhan hänellä vielä musketin peräkin kädessä.
— Käykää sitten häneen käsiksi ja viekää pois, sanoi markiisi de S:t Alais, ja kääntyen minuun lisäsi hän tylysti: — Ken lienettekin, herra, niin oletan olleenne tietoinen vaarasta, mihin antauduitte, ruvetessanne vakoojaksi. Miehet, viekää hänet pois!
Miehistä puuttui nyt kaksi käsivarsiini, ja minä olin niin hämmästynyt herra de S:t Alais'in äkillisestä ilmestymisestä ja hänen käsittämättömistä sanoistaan, etten muistanut vastustellakaan. Mutta tänlaisissa tapauksissa työskentelee ajatus nopeasti, ja seuraavalla hetkellä olin jo tajussani.
— Onhan tuo puhe vallan tyhjää, herra de S:t Alais. Te hyvin tiedätte etten ole mikään vakooja. Te tiedätte mistä syystä täällä olen. Ja mitä siihen tulee että —
— Minä en tiedä mitään, keskeytti hän minua.
— Mutta —
— Sanon vieläkin kerran, etten mitään tiedä! sanoi hän toistamiseen ivallisella liikkeellä. — Paitsi sitä, että löysimme teidät täältä munkiksi puettuna, vaikka se on päivän selvää, että te ette ole munkki. Yhtä hyvin olisitte voinut koettaa nousuveden aikana uida Rhône virran yli kuin tänä yönä tunkeutua tähän taloon — niinkuin sen vallan hyvin tiedättekin! Viekää hänet nyt pois. Hänen asiaansa käsitellään siellä alhaalla.
Tuo oli jo liikaa. Riuhtasin irti vangitsijoista ja ryntäsin markiisin eteen. — Te valehtelette! Te tiedätte kuka minä olen ja tiedätte myöskin miksi täällä olen.
— Minä en tunne teitä, kertoi hän taas jäätävällä kylmyydellä, — enkä myöskään tiedä miksi täällä olette. Se on totta, että kerran tunsin näköisenne miehen, mutta hän oli ylimys, ja hän olisi ennemmin kuollut kuin koettanut henkeään pelastaa valheella — keksityllä jutulla. Viekää pois hänet. Onhan hän peloittanut neidin melkein kuoliaaksi. Ovi oli luultavasti auki ja hän hiipi sisään luullen täällä olevansa turvassa.