— Onko Buzeaud siellä?
Mies, joka äsken oli puhunut, astui esiin ja sanoi kunnioittavasti: —
On, Herra.
— Ottakaa puoli tusinaa vankimpia miehiänne sieltä alhaalta, virkkoi tulija, joka oli Froment itse; — hankkikaa toisen verran lisää Cabaret Vierge'sta ja menkää sulkemaan katu, joka vie parakeista asehuoneelle. Apumiehiä on kyllä. Miehittäkää myös muutamia taloja, että voimme pitää kadun vallassamme. Ja — mutta mitä tämä on? kysäsi hän äkkiä, kun katseensa sattui minuun. — Kuinka tämä herra on tänne tullut? Ja tämmöisessä puvussa?
— Markiisi vangitsi hänet tuolla ylhäällä, vastasi Buzeaud.
— Markiisiko?
— Niin, ja käski toistaiseksi sulkea hänet n:o 6:teen.
— Vai niin!
— Vakoojana!
Froment'in huulilta kuului hiljainen vihellys, ja hetken aikaa me kaksi katsoimme jäykästi toisiimme. Lyhdyn liekkuva valo ja kenties myöskin hänen kuohuksissa oleva mielensä tekivät rypyt hänen karkeissa kasvoissaan syvemmiksi ja varjot silmäin ja suun ympärillä synkemmiksi. Mutta äkkiä hän hengitti syvään ja hymyili aivan kuin olisi tämä kummallinen kohtaus häntä huvittanut.
— Me tapaamme siis taas, herra kreivi, sanoi hän. — Nyt muistankin, että minulla on jotakin, joka on teidän omaanne. Olette kai tullut sitä noutamaan?