— Kolmestatoista. Ja se merkitsee että mieslukumme on paljon pienempi. Mutta kun ensin alotimme niin pääsimme etukynteen, ja nyt riippuu kaikki siitä, voimmeko siinä pysytellä. Ja kun kyläläiset tulevat aamusella —
— Elleivät Cevennien vuoristolaiset ennen kerkiä.
— Ja jos upseerit jaksavat pitää Guiennen rykmentin kasarmeissa, ja ellei pormestari nosta lippua kutsuakseen heitä ulos ja elleivät Calvinistat saa asehuonetta valtaansa — niin luulenpa meidän siinä tapauksessa voivan tulla toimeen.
— Näyttääkö se siltä?
— Ei se näytä. Mutta jos niin kävisi — tätä sanoessaan kääntyi hän ensi kerran minuun ja hänen pontevissa kasvoissaan oli ylpeä ilme, — silloin sitä vasta miestä kysytään! Sillä tiedättekö minkä puolesta me tuolla alhaalla taistelemme? Ranskan, Ranskan puolesta! huudahti hän katkerasti ja tuokioksi laskien liikutuksensa valloilleen. — Ja minulla on vain satamäärä roistoja ja murhaajia ja pappeja tuota työtä toimittamaan, sillä välin kun te, hienot ylimykset, rauhassa ja levossa istutte rajan toisella puolen odottamassa mitä tuleman pitää. Minä teen kaikki omalla uskalluksellani, heidän etunsa eteen. Minä tapan karhun ja he vievät nahkan. Heillä ei ole hätääkään, mutta ellen minä onnistu, niin tulen Favras'in tavalla hirtetyksi. No! Riittäisihän tuo kaikki pakoittamaan ihmistä yhtymään patriooteihin ja heidän kanssaan huutamaan: "Eläköön kansa!"
Hän ei jäänyt vastaustani odottamaan, vaan sieppasi lyhdyn, viittasi minua tulemaan mukaansa ja astui edelläni käytävän läpi. Hän ei sanallakaan maininnut olostani talossa, suhteestani neitiin tahi mihin toimenpiteisiin hän minun suhteeni aikoi ryhtyä; tultuamme ovelle seisatin hänet kun olin aivan epätietoinen hänen aikeistaan.
— Suokaa anteeksi, sanoin niin arvokkaasti kuin suinkin voin, — mutta minä haluaisin tietää mitä aiotte tehdä kanssani. Lienee kai tarpeetonta sanoa etten vakoojana tänne tunkeutunut ja että —
— Teidän ei ole tarvis sanoa minulle mitään, keskeytti hän minua melkein törkeästi. Ja mitä toimenpiteisiini tulee, niin ne on pian selvitetty. Aion pitää teidät luonani, niin että te asiain pahoin käydessä — jossa tapauksessa minä en eläne tästä viikosta sivu — voitte suojella neiti de St. Alais'ta ja viedä hänet turvalliseen paikkaan. Sitä varten saatte valtakirjanne takaisin. Se on minulla hyvässä tallessa. Mutta jos jaksamme puoltamme pitää ja jos meille onnistuu sytyttää tuli, joka polttaa nuo kylmäveriset mullistajat, silloin, herra kreivi, on minulla sana sanottava teille. Ja me sovimme asiasta kunnon miesten tavalla.
Tuokion seisoin mykkänä hämmästyksestä. Seisoimme ovella portaiden juuressa, joita myöten juuri olin kulkenut alas, ja lausuttuaan viimeisen sanan pani hän jo jalkansa ensimäiselle portaalle ikäänkuin hän ei olisi vastausta odottanut. Hän piteli lyhtyä niin että se valaisi portaita. Silloin laskin käteni hänen käsivarrelleen ja hän kääntyi suoraan minua kohti.
— Hra Froment, mutisin minä, mutta sitten en parhaalla tahdollanikaan saanut sanaa suustani.