En tiedä vetikö katseeni hänen katseensa puoleeni, vai sattuiko hän muutoin katsomaan sinnepäin, mutta tuokiossa hän huomasi minut ja nousi hiljaa parahtaen pöydästä. Se kumminkin käänsi rouva de S:t Alais'n huomion minuun, ja sillä välin kun ne, jotka istuivat välillämme, iloisesti puhelivat mitään huomaamatta ja palvelijat tarjoilivat ruokia, näin, että kaikki pöydän yläpäässä olijat tuijottivat minuun. Onnettomuudeksi markiisi de S:t Alais, joka oli hiukan myöhästynyt, samassa astui huoneesen ja huomasi tietysti myöskin minut. Kuulin kirottavan selkäni takana, mutta huomioni oli niin kiintynyt Deniseen ja hänen ympärillään olijoihin että käännyin vasta kun markiisi laski kätensä käsivarrelleni ja huomasin hänet.
— Herra, huusi hän kiroten — huomasin että hän oli kalpeana vihasta ja hämmästyksestä — tämä on jo liikaa.
Silmäilin häntä äänetönnä. Asema oli siksi arveluttava, etten keksinyt mitään pelastuskeinoa.
— Kuinka te olette täällä? kysyi hän äänellä, joka veti kaikkein huomion puoleeni.
— Enpä oikein sitä itsekään tiedä. Mutta —
— Minä tiedän sen, sanoi ääni hänen takanaan. — Ja jos haluatte tietää sitä, niin kreivi de Saux on täällä vieraanani.
Froment, joka juuri astui huoneesen, sanoi tuon. Markiisi kääntyi kun olisi häntä lyöty. — Siinä tapauksessa en minä enää ole vieraananne! huusi hän.
— Niinkuin haluatte, vastasi Froment rauhallisesti.
— Mutta tämä ei ole minulle mieleen — se ei ole minulle mieleen! huudahti markiisi ivallisella katseella ja äänellä, joka kaikui huoneessa. — Se ei ole minulle mieleen.
Kuullessani hänen sanansa ja nähdessäni olevani kaikkien huomion esineenä, olisin voinut luulla olevani rouva S:t Alais'in salongissa tuota hullunkurista valaa kuulemassa, eikä että kolmeneljättäosaa vuotta jo oli kulunut siitä kun huolemme alkoivat. Mutta Froment'in ääni herätti minut haaveilemasta.