— Hyvä, sanoi hän. — Mutta etteköhän unohtane että —
— Tehän juuri unohdattekin, huudahti S:t Alais raivostuneena. — Tahi ette tajua — ette tiedä — että tämä herra tässä —
— En unohda mitään, vastasi Froment ja hänen kasvonsa synkistyivät. — En unohda muuta kuin sen että häiritsemme vieraitamme, ja vähimmän kaikista unohdan antamanne avun, herra markiisi. Mutta, jatkoi hän arvokkaasti, — tänä yönä olen minä johtajana ja järjestäjänä. Minä olen tämänkin asian järjestänyt näin ja te saatte tyytyä siihen. Tiedän, että te ette vaaran hetkellä petä minua. Tiedän että onnettomuuden sattuessa autatte minua, mutta uskon myöskin, että jos kaikki käy niin hyvin kuin nyt näyttää, niin ette tahdo turhia esteitä tielleni asettaa. Kas niin, herra markiisi, tämä herra istuutuu siis tähän ja me istuudumme rouva de S:t Alais'n pöytään. Tehkää niin hyvin, herra.
Markiisin kasvot olivat synkät kuin syksyinen yö, mutta toinen oli mies ja hänen äänensä oli sekä kohtelias että käskevä; hitaasti ja ylpeän näköisenä seurasi häntä markiisi, joka tietääkseni ei milloinkaan ollut kenenkään mieltä noudattanut. Yksin jääneenä istuuduin ensimäiselle tyhjälle sijalle, toisten uteliaasti minua silmäillessä. Mielestäni oli tämä yöllinen juhlallisuus hyvin eriskummallinen, ja kun silmäilin juhlallisesti valaistua huonetta ja noita iloisia ihmisiä ja ajattelin kuolleita ja haavoitettuja kaupungilla, niin oli kaikki kuin unennäköä.
Kahdeskymmenes toinen luku.
Ratkaisu.
Kun päivä, jota niin monet kärsimättömyydellä odottivat, hitaasti valkeni, valaisi se Fromentin tornilla kalpeita kasvoja ja luulenpa että siellä oli monta, joiden sydämissä epätoivo vallitsi. Se on juuri tuo aamuhetki, jolloin kaikki, paitsi taivaslaki, on väritöntä ja pimeää, joka ihmisen rohkeutta kovimmin koettelee, aivan niinkuin se kylmä viima, joka silloin puhaltelee, tunkee läpi ruumiin. Vakavaksi muuttui nyt niiden silmäin katse, jotka vähää ennen säteilivät lasien kanssa kilpaa — valvoimme näet pitkään ja joimme kuninkaan, kirkon, punaisen kokardin ja kreivi d'Artois'n maljoja; miehet, joiden kasvot viini vähää ennen pani hehkumaan, kalpenivat nyt, heitä värisytti katsellessaan ulos usvaiseen ilmaan ja kääriytyivät paremmin vaippoihinsa. Ja jos Nîmes'issä oli ketään, joka välinpitämättömyydellä näki tämän päivän valkenevan, niin ei senlaista ainakaan minun läheisyydessäni ollut.
Froment oli saarnannut uskoa, mutta uskoa löytyi parhaastaan vain kansassa tuolla kaduilla. Siellä oli epäilemättä monta, jotka uskoivat ja olivat valmiit sekä kuolemaan että säälittä tappamaan. Ja onhan mahdollista että joku senlainen löytyi meidänkin joukossamme. Mutta useimmat niistä, jotka tänä aamuna kanssani katselivat alas Nîmes'iin, olivat joko rohkeita seikkailijoita, Froment'in satunnaisia puoluelaisia tahi rykmenteistä eroitettuja upseereja. Aniharvat olivat Alais'n kaltaisia ylimyksiä. Kaikki olivat kyllä rohkeita ja viinin kiihoittamia, mutta Froment ei ollut ainoa, joka oli kuullut puhuttavan Favras'in hirttämisestä, Launay'n surmaamisesta ja miten Flesselles kylmäverisesti ammuttiin! Eikä hän ollut ainoa, joka oli selvillä siitä, miten tuo kummallinen olento, jota sanottiin kansaksi, kostaisi, kun sitä uhoiteltiin.
Ja kun päivän toivottu koi alkoi näkyä, kun sen ensi hohde pani itäisen taivaan rusottamaan, kun se tunki Rhône-laaksoa peittävän usvan läpi ja kultaili vuorenhuiput lännessä, niin en läheisyydessäni huomannut ketään, jonka kasvot eivät olleet vakavat, ei yhtään, joka ei näyttänyt kalpealta, väsyneeltä ja huolestuneelta.
Paitsi Froment yksin. Mikä lieneekin ollut syynä siihen, mutta nyt päivän koitteessa osoittivat hänen kasvonsa sekä iloa että rohkeutta. Kaiken yötä oli hän ollut aivan itsekseen, mutta nyt hän tuli luoksemme kaupungille päin olevan rintavarustuksen luo ja alkoi vilkkaasti puhella. Hän rohkaisi arkoja, ja piti voiton varmana. Olen kuullut vihamiestensä sanovan, että hänen luonteensa oli senlainen, ja ettei se siis ole ansioksi luettava; että se oli turhamielisyys, joka kohotti hänet ihmisten tavallisia intohimoja ylemmäksi ja joka myöskin vaikutti sen, ettei hän koskaan pelkoa tuntenut; että hän intoisesti koettaen näytellä osaansa kaikkein ihastukseksi, unhoitti että se oli jotakin enempi kuin vain näyteltävä rooli; ja että hän pani kaikki alttiiksi ja antautui vaaroihin tuntematta sen suurempaa mielenliikutusta kuin näyttelijä, joka näyttelee Cid'iä tahi Mithridatena ottaa myrkkyä.