Mutta minun mielestäni se osoittaa, että hän luonteeltaan oli ei ainoastaan turhamainen vain myöskin erinomaisen urhea. Ja niin hän olikin. Ei kukaan, ken tuona aamuna näki hänet, voinut epäillä, ettei hän miljoonista ollut ainoa, joka silloisissa olosuhteissa parhaiten soveltui johtamaan. Ollen uskalias, luottavainen, jopa iloinenkin, ei hän peruuttanut annettuja käskyjä eikä ilmi lausunut epäilyksiä. Kun usva neljän tienoilla hajosi, niin että voimme eroittaa kukoistavan tasangon, kaupungin ja kukkulat, ja kun Rhône'n puolelta kuului ensimäinen kellonkumahdus, joka sai leivon laulun vaikenemaan, niin hän melkein iloisena kääntyi seuralaisiinsa.
— Kas niin, hyvät herrat, virkkoi hän iloisesti ja pää pystyssä, — lähdetään nyt liikkeelle. Meistä ei saa sanoa, että olemme piilossa, emmekä tohdi näyttäytyä ulkona, tahi että me saatuamme muut liikkeelle itse pysyttelemme syrjässä — aivan niinkuin Kansalliskokouksen raukkamaiset jäsenet, jotka lähtiessään kuningasta vangitsemaan, asettivat naiset etunenään, että nekin olisivat vaarasta osalliset! Ylös siis! He veivät hänet Versailles'ista Paris'iin; me tuomme hänet sieltä takaisin. Ensimäinen askel on otettava tänään.
Ei mikään ole niin tarttuvaa kuin innostus. Hänen sanojaan tervehdittiin suostumuksella; katseet, jotka juuri ennen olivat synkät ja alakuloiset, kirkastuivat äkkiä. — Alas kavaltajat! huusi muuan. — Alas trikolori! huusi toinen.
Silloin Froment kohotti kätensä kehoittaen hiljaisuuteen. — Ei, herra, sanoi hän äkkiä. — Ei 'alas trikolori'! Päinvastoin tulee meidän tehdä itsellemme oma. Eläköön kuningas! Eläköön uskollisuus! Eläköön laki! Eläkööt nämä kolme!
Se vaikutti. Satakunta ääntä huusi: — Eläkööt nämä kolme! Nuo sanat kerrottiin alempana katoilla, ikkunoissa ja kaduilla kunnes ne kuin tulen liekki levisivät ympäri kaupungin.
Froment kohotti kohteliaasti hattuaan. — Kiitos, hyvät herrat, sanoi hän. — Kuninkaan nimessä, hänen majesteettinsa nimessä minä kiitän teitä. Ennenkuin lopetamme saapuu se huuto Atlantin rannoille ja La Manche'ssa saakka se kaikuu. Ja Rhône vapauttaa mitä Seine on vanginnut. Tänä päivänä ovat koko Ranskanmaan silmät teihin luodut! Pitääkö roistoin ja tyhjäntoimittajain saada polkea vapaus jalkainsa alle — pitääkö niiden saada anastaa oikeutemme elää, rukoilla ja vapaasti liikkua? Ne pilkkaavat Jumalaa ja ryöstävät hänen temppelinsä ja Ranskanmaan kuningas istuu vankina. Tarvitseeko minun sen enempää sanoa?
— Ei! Ei! huusivat toiset hattujaan ja miekkojaan heiluttaen. — Ei,
Ei!
— Niinpä en tahdo sanoja tuhlata, mutta minä tahdon osoittaa, että täällä Nîmes'issä kunnioitetaan Jumalaa ja kuningasta ja että heidän palvelijansa täällä ovat vapaat! Seuratkaa minua; mennään kaupungille tarkastamaan kuninkaan vahtipaikkoja, niin saamme nähdä uskaltaako kukaan huutaa: 'Alas kuningas!'
Hänelle vastattiin kaikuvilla, tornia tärisyttävillä suostumushuudoilla, tuokiossa he jo laskeutuivat tikapuita alas katolle ja sitten eteenpäin portaille. Istuin tornin rintavarustuksella katsellen miten ne pitkässä jonossa kulkivat katon poikki, miekkojen kahvat ja haarniskat kiilsivät päiväpaisteessa, nauhat liehuivat tuulessa ja ne puhuivat korkealla ja jyrkällä äänellä. Minun mielestäni se oli urhoollinen ja komea joukko; useimmat heistä olivat nuoria, heillä oli komea ryhti, ja kun he tuossa mies mieheltä laskeutuivat niitä samoja portaita myöten, joita minä edellisenä iltana tulin ylös, tunsin suurta myötätuntoisuutta heitä kohtaan. Toinen puoli oli jo kadonnut näkyvistäni kun tunsin, että joku tarttui käsivarteeni. Se oli Froment, joka oli jäänyt viimeiseksi ja nyt seisoi siinä rinnallani.
— Te jäätte tänne, herra, sanoi hän painavasti ja katsoen minua silmiin, — ja jos huonosti käy, niin minun kai ei tarvinne pyytää teitä pitämään huolta neidistä.