Menin hänen luokseen, pelko, joka siihen saakka oli hervaissut häntä, sai hänet nyt tointumaan. Hän aukasi takanaan olevan oven ja osoitti minua menemään kapeaa käytävää myöten. Kiiruhdin tieheni iloiten aikeeni onnistumisesta, mutta ennenkuin ennätin avata oven, tuli toinen nainen muutamasta sivuovesta, hän huudahti kauhistuksesta minut nähdessään.
— Mitä tietä pääsen Kapusiinilaiskirkkoon? kysyin. Hän kohotti kättään kauhistuneena, mutta vastasi kuitenkin:
— Menkää ensin vasempaan ja sitten oikeaan! Joko ne tulevat?
En malttanut kysyä mitä hän tarkoitti, vaan riensin ulos niin pian kun sain oven auki. Mutta silmäiltyäni ympärilleni meninkin kiireesti takasin sisään ja suljin oven jälkeeni. Silmäni tapasivat naisen katseen ja sanaa sanomatta otti hän salvan ja pani sen oven eteen. Sen tehtyä hän kääntyi ja riensi yläkertaan, ja minä seurasin perästä.
Tultuamme muutamaan huoneesen yläkerrassa riensimme ikkunasta varovaisesti tähystelemään alas kadulle. Nyt ei hänen enää tarvinnut ihmetellä miksi niin kiireesti palasin takaisin. Tuokiossa täytti meluava ja kirkuva ihmisjoukko hiljaisen kadun, ja tuhansien askelten kopina pani ikkunaruudut tärisemään. Rivittäin kulki siinä roistojoukko ohitsemme; ensimäiset kulkivat lähekkäin tahdissa, ne olivat musketeilla varustetut, mutta jälkijoukko kulki sikin sokin, niillä oli keihäitä ja kirveitä tahi ei aseita ensinkään, ne heiluttivat nyrkkejään ja huusivat: 'Arènes'iin! Arènes'iin!'
Tämä joukko oli jo itsessäänkin senlainen, että se voi saada rohkeimmankin miehen vapisemaan, mutta ne kantoivat vielä keskessään jotakin mikä pani naisen vierelläni kauhistuksesta kiljaisemaan ja tarttumaan käsivarteeni. Heillä oli näet kuuden keihään nenässä kuusi poikkileikattua päätä — joista yksi, eellimäinen oli iso ja paljas ja kauhea irvistys teki sen vielä kammottavammaksi. Kantajat kohottivat päitä ikkunoita kohti ja pudistivat niitä, niin että veriset suortuvat heiluivat. Näin ne marssivat ohi ja muutamien tuntien kuluttua oli katu yhtä rauhallinen kuin ennenkin.
Nainen, joka vavisten vaipui tuolille, kertoi että roistojoukko oli ryöstänyt Cabaret Vierge'n ja että tuo paljas pää oli hänen lähimmän naapurinsa, erään raatimiehen. En malttanut jäädä hänen kertomustaan kuuntelemaan, vaan jättäin hänet huoneesen riensin portaita alas, avasin oven ja juoksin ulos. Kaikki oli taas niin kummallisen rauhallista. Aamun aurinko paistoi säteilevän kirkkaasti alas pitkälle, autiolle kadulle, niin että tuo ikään silmäini edessä ollut kamala näky tuntui mielikuvituksen luomalta. Ei missään näkynyt elävää olentoa, ei yksiäkään kasvoja ikkunoissa. Hetkisen seisoin keskellä katua kirkkaan päiväpaisteen häikäisemänä ja epätietoisena mihin kääntyisin. Vihdoin muistin miten nainen oli neuvonut minua ja riensin joukon jälestä kunnes saavuin ensimäiselle, oikeaan vievälle kadulle. Käännyin sinne, enkä ehtinytkään kauvas, ennenkuin ilokseni keksin rouva Catinot'n talon.
Se oli siinä niin hiljaisena ja autiona päiväpaisteessa; ikkunaluukut olivat kaikki kiinni, eikä missään näkynyt elon merkkiä. Mutta kun se kumminkin oli minulle jotakin tuttua, niin riensin portille ja kolkutin sitä kauan ja kovasti. Jyskytin niin, että kuolleetkin olisivat voineet siitä herätä, kaiku kantoi äänen pitkin hiljaista katua, jossa muutamia päiviä sitä ennen oli liikettä ja hälinää. Tuo ääni värisytti minua seistessäni siinä portaalla talon edustalla; odottelin ikkunoita aukeaviksi ja uteliaiden kasvojen katsovan ulos.
En ollut vielä oppinut täydellisesti tajuamaan miten suuressa määrässä pelko voi hervaista ja miten voimakas se pelkurimainen vaisto on, joka pidättää rauhallisen miehen oman lietensä ääressä kun kaduilla verta vuotaa. Ikkunoissa ei näkynyt ketään, ei yksikään ovi auennut ja mikä oli pahinta — talokin, johon pyrin, pysyi kuolleena ja hiljaisena. Menin alas portailta ja tirkistelin ylöspäin, mutta riensin kohta taas takaisin ja aloin uudelleen kolkuttaa; nyt en enää ajatellut itseäni.
Mutta kaikki ponnistukset olivat turhat. Ja siinä kuunnellessani kuulin taas ääniä, jotka jo vallan hyvin tunsin. Roistojoukko palasi takaisin.