Kotvasen kuluttua, kun jo oli jotenkin hämärä, tuli Louis luokseni.
— Tahdotko seurata minua? kysyi hän jyrkästi.
— Rouva St. Alais'in luoko?
— Niin, hän haluaa tavata sinua, vastasi hän pitäen ovea auki ja puhuen niin oudon rauhallisesti, aivan kuin se, joka tietää odottaa onnettomuutta.
Olin peräti voipunut ja seurasin Louista aivan koneellisesti, mutta ajatukseni pysyivät kiinni menneisyydessä. Mutta tuskin pääsin kynnyksestä yli viereiseen huoneesen, joka oli kirkkaasti valaistu, kun jo heräsin tietoisuuteen todellisuudesta. Rouva St. Alais lepäsi vuoteessa vastapäätä ovea, niin että heti sisään astuessani näin hänen kasvonsa ja kohtasin hänen katseensa. Hän makasi tyynyjen varassa, kasvot olivat hyvin kalpeat, mutta kasvopäillä oli punaisia laattoja ja silmissä outo kiilto. Mutta ei se eikä onnettomuutta ennustava tapakaan, millä hän hypisteli peitettä puhuessaan, herättänyt minua tuntoihin. Kasvojen ilmeessä oli jotakin niin oudon iloista ja välinpitämätöntä, joka ei ensinkään sopinut olosuhteisin, ja se se sai minut melkein kivettyneenä seisahtumaan.
Hän huomasi empimiseni ja moitti sitä iloisella ja teeskennellyllä äänellä, joka vaikutti kamalammin kuin rajuimmat surun purkaukset.
— Tervetuloa, herra kreivi, sanoi hän. — Minua iloittaa että kumminkin hiukan ujostelette. Mutta emme me aio teitä ankaruudella kohdella. Myöhäkin katumus on parempi kun ettei ensinkään katua, ja — missä on viuhkani, Denise? Tuo viuhkani, lapsi!
Tukehdutetulla nyyhkytyksellä yritti Denise nousta paikaltaan vuoteen ääressä, mielenliikutus pyrki valtaamaan häntä, mutta rouva Catinot laski kätensä hänen olalleen, painoi hänet takaisin istumaan ja ojentui ottamaan sivupöydällä olevaa viuhkaa.
— Kiitos, ystäväni, sanoi rouva de St. Alais, leikitteli hetkisen viuhkan kanssa ja hymyili meille toisille aivan niinkuin satoja kertoja ennen olin nähnyt hänen hymyilevän omassa salongissaan. — Ja nyt, herra kreivi, sanoi hän ilkamoiden, niin että oikein kauhistutti, — toivon olevanne niin kohtelias että myönnätte minun oikein ennustaneen?
Mutisin joitakuita epäselviä sanoja; rouvan hymyilevät kasvot, toisten kumartunut vartalo ja poiskääntyneet silmät — kaikki teki niin kamalan vaikutuksen.