Ansaitsematon soimaus loukkasi minua.
— Herra markiisi, lausuin kiivaasti — jos näillä sanoilla tarkoitatte minua —
— Kuten haluatte, vastasi hän ivanaurulla.
— Minä viskaan ne takasin, ärjäsin. — Herra de St. Alais on sanonut minua Retz'iksi, Cromwell'iksi —
— Suokaa anteeksi! Huonoksi kopiaksi Retz'istä!
— Petturiksi kaikessa tapauksessa, vastasin palavin silmin, sillä uusi naurunremakka täytti huoneen. — Vaan minä sanon teille, että se on petturi, joka nyt antaa kuninkaalle huonoja neuvoja.
— Eikä se, joka tulee tänne lokaväen turvissa? Joka yksin tahtoo nousta satoja vastaan ja määrätä lakia tälle kokoukselle?
— Herra markiisi uusii omia sanojaan, keskeytin vuorostani. Minä sanon, ettei se ole totta. Minä viskaan hänelle takasin syytöksensä. Sitä paitse vastustan kirjoitusta ja —
Nyt loppui kokouksen kärsivällisyys. Ääneni vajosi kuulumattomiin. Huudot: "hiljaa, hiljaa!" täyttivät huoneen, jossa äsken vallitsi arvokas levollisuus. Jotkut vanhemmat jäsenet istuivat paikoillaan, muut hyppäsivät pystyyn. Toiset olivat rientäneet ikkunoita sulkemaan, toiset ovelle estämään, ettei kukaan pääsisi sisään. Puheenjohtaja koki turhaan vaatia hiljaisuutta. Hänen ääntänsä ei kuulunut enemmän kuin minunkaan kauheassa melussa, joka kasvoi korkeimmilleen kun minä yritin puhua ja asettui vasta sitte kun vaikenin.
Viimein kohotti herra de St. Alais kätensä ja sai joukon vähitellen rauhoittumaan. En ennättänyt kuitenkaan käyttää tätä hyväkseni, sillä puheenjohtaja tarttui heti asiaan.