Suljin kirjeen ja annoin sen palvelijalle. Istuin entiselle paikalleni, vaan olin nyt kuin toinen ihminen, karaistu kaikkia loukkauksia vastaan. Elihän maailmassa vielä ystävyys, jalomielisyys ja rakkaus, vaikka Quercy'n aatelisto karttoikin minua. Elämällä oli ehkä vielä montakin iloa minulle tarjota, vaikka heinä saikin kulumatta kasvaa Saux'n pähkinäkujassa eikä vaakunaani koskaan yhdistettäisi St. Alais'n vaakunaan.
Rohkasin siis itseni, nousin ylös ja lähdin astumaan ovelle. Vaan samalla nousi useita kokouksen jäseniä, ja astuessani alas toista ovelle vievää käytävätä pitkin, riensivät he toista aivan avomielisesti ja selvästi osoittaen, että tahtoivat estää minua ulos pääsemästä. Melu oli niin suuri, että puheenjohtajan täytyi keskeyttää lukeminen ja ne, jotka istuivat paikoillaan, nousivat ylös paremmin nähdäkseen. Nähtävästi oli heidän tarkoituksensa julkisesti häväistä minua ja raju ilo voitti minussa kaikki muut tunteet. Astuin hitaasti, ei pelosta, vaan siksi, että nautin kohtauksesta enkä mistään hinnasta olisi tahtonut kiirehtiä loppusuoritusta. Nyt olin jo oven luona ja olisi tuossa tuokiossa törmätty yhteen, kun samassa kuului kadulta hurja kirkuna, myrskyävä riemuhuuto, joka sai meidät pysähtymään. Kuuntelimme jännitettynä ja puheenjohtaja epäluuloisesti tiedusteli mitä oli tapahtunut.
Vastaukseksi lisääntyi yhä melu kadulla, niin että ikkunaruudut tärisivät. Sitten se heikkeni hiukan paisuakseen jälleen.
Vähitellen eroitti yksityisiä sanoja, kunnes ilman täytti loppumaton huuto: "A bas la Bastille! A bas la Bastille!"
Saimme jälkeenpäin usein kuulla samallaista huutoa ja totuimme vähitellen siihen, totuimme kadun nälkäkirkunaan ja kovaan kolkutukseen ovellemme, joka meille ilmoitti kohtalon tuomion. Vaan silloin se oli uutta ja kokouksen jäsenet eivät osanneet muuta kuin tuijottaa puheenjohtajaansa ja sadatella roistojoukkoa, joka taasen tällä tavoin loukkasi heidän arvoaan. Mutta kansa, joka oli enemmän kuin vuosisadan madellut maassa, oli nyt käsittämättömällä tavalla muuttunut.
Yksi huusi yhtä, toinen toista — että kadut tyhjennettäisiin, että lähetettäisiin sotaväkeä heidän niskaansa, että annettaisiin tieto kuvernöörille. Kaikki puhuivat yhteen ääneen kun ovi avautui ja Louis St. Alais astui sisään. Hän, joka tavallisesti oli levollisin ja vaatimattomin ihminen maan piirillä, astui esiin ja kohotti käskevästi kätensä.
— Herrani, sanoi hän kovalla, selvällä äänellä, tuon teille ihmeellisiä tietoja! Sanantuoja, jolla on kirje veljelleni, on levittänyt hämmästyttäviä uutisia kaupungilla.
— Mitä? Mitä? huusi joku,
— Että Bastilji on kukistunut.
Ei kukaan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti — eikä ihmekään! — Mutta kaikki vaikenivat.