— Mitä te oikein tarkoitatte? kysyi puheenjohtaja viimein aivan hämmennyksissään, kohottaen kätensä hänkin hiljaisuutta vaatiakseen. — Bastilji kukistunut? Miten? Mitä tarkoitatte?
— Sen hävitti eilen Pariisin roistoväki, vastasi Louis selvästi ja varmasti, omituinen loiste silmissä. Ja herra de Launay, kuvernööri, murhattiin julkeasti.
— Bastilji valloitettu? Roistoväeltä? sanoi puheenjohtaja epäilevästi.
— Se on mahdotonta, herra. Te olette erehtynyt.
Louis pudisti päätään.
— Pelkäänpä, että se on liiankin totta.
— Ja herra de Launay?
— Kyllä sekin on totta, herra puheenjohtaja.
Herrat katselivat jälleen toisiaan ihmetellen, kalvakkaina ja surkeina, melun kadulla yhä lisääntyessä ja kasvaessa. Kauhu ja ihmetys oli vallannut kaikki läsnäolevat. Bastilji hävitetty, Bastilji, joka oli seisonut niin monta vuosisataa? Kuvernööri surmattu? Mahdotonta, mahdotonta! — Mitä kuningas sitte teki? Ja armeija ja Pariisin kuvernööri?
Vanha herra de Gontaut lausui julki nämä ajatukset.
— Entä kuningas? Kaiketi kuningas on rangaissut pahantekijät?